Varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuus

Mikkelin kaupunki
Mikkeli

Hakuaika päättyy

06.09.2019 15:00

Työn luonne

Määräaikainen

Työn kuvaus

Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuus Otavan päiväkodissa ajalle 18.9.2019-31.7.2020.

Tehtävä sijoittuu 1-4-vuotiaiden lasten Karhunpennut- ryhmään.

Päiväkoti on auki klo 6.30 -17.00.

Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin kuuluu päävastuu lasten opetuksesta, kasvatuksesta ja hoidosta sekä lapsiryhmän toiminnan pedagogisesta suunnittelusta ja arvioinnista.

Varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla on myös lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja arviointi.

Odotamme työntekijöiltämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja suhteessa lapsiin, huoltajiin ja työyhteisön jäseniin. Arvostamme innostunutta kehittävää työotetta.

Työaika on yleistyöaika, keskimäärin 38,75 tuntia/viikko.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännökseen (75 §) mukaisesti: kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Tehtävää haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Tehtävään valittavan on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ennen tehtävän aloittamista sekä esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan koeaika.

Lisätietoja saat Kuntarekryn sivulta