Asuntolanhoitaja/Yhteisöohjaaja

Organisaatio

Mikkelin kaupunki

Sijainti

Mikkeli

Hakuaika päättyy

04.03.2020 12:00

Työn luonne

16.3.2020 tai sopimuksen mukaan.

Työn kuvaus

Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia hakee vakituiseen työsuhteeseen aloitekykyistä ja itsenäiseen työskentelyyn kykenevää asuntolanhoitajaa jonka tehtäviin on myös liitetty yhteisöohjaajan tehtävät.

Asuntolanhoitaja/yhteisöohjaaja toimii asuntolassa asuvien opiskelijoiden tukena sekä erilaisten vapaa-ajan toimintojen ohjaajana. Työ sisältää asuntolassa asuvien opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontapalveluja mm. viranomaisten kanssa asioinnissa.

Tehtäviin kuuluu myös päivittäisten toimintojen suunnittelu, kehittäminen ja toteuttaminen läheisessä yhteistyössä lähiopetustiimin kanssa. Tarvittaessa työ sisältää asuntolan toimitilojen ylläpitämiseen liittyviä tehtäviä.

Tarvittaessa hakijan tulee olla valmis tekemään ilta- sekä viikonlopputyötä.

Edellytämme soveltuvaa tutkintoa (esim. nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan perustutkinto, yhteisöpedagogin tai sosionomin tutkinto) ja/tai vastaavaa työkokemusta. Tehtävään valittavalta edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja erilaisten ihmisten kanssa.

Eduksi luetaan kielitaito, hyvä tietotekninen osaaminen sekä kyky verkostoitua ja tehdä hyvää yhteistyötä eri viranomaisten ja järjestöjen kanssa moniammatillisesti.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika.

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.

Lisätietoja saat Kuntarekryn sivulta