Uutiset tagilla 'Koulut ja lukiot'

Artikkelin kuva

Koronavirusepidemia siirtää kevään ylioppilasjuhlan elokuulle. Ylioppilasjuhlat siirretään järjestettäväksi lauantaina 29.8.2020, mikäli juhla voidaan järjestää tuolloin turvallisesti. Mikkelin kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä teki päätöksen juhlien siirtämisestä Kuntaliiton ja muiden toimijoiden yhdessä tekemään suositukseen sekä sidosryhmien kanssa käytyihin keskusteluihin perustuen. Jos juhlaa ei pystytä järjestämään elokuun lopussa, siirtyy se pidettäväksi joulukuun ylioppilasjuhlan yhteyteen. Mikkelin lukion sekä Mikkelin etä- ja aikuislukion […]

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupungin häiriöitilanteiden johtoryhmä piti kokouksensa maanantaina 20.4.2020.  Kokouksessaan häiriötilanteiden johtoryhmä päätti, että poikkeusolojen vuoksi Mikkelin kaupunki jakaa peruskoululaisten lisäksi lukiolaisille ruokakasseja toukokuussa 2020. Ruokakassit jaetaan tilauksen tehneille lukiolaisille ja heidän perheilleen. Tilauslinkki lähetetään Wilman kautta. Kassin arvo ja sisältö sama kuin peruskoululaisilla. Mikkelissä on noin 780 lukiolaista. Etelä-Savon ammattiopisto Esedu ilmoitti viime viikolla aloittavansa […]

Artikkelin kuva

Vanhalan koulun toiminta loppuu tänä keväänä ja oppilaat siirtyvät Kalevankankaan kouluun. Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään koulurakennuksen myyntiin laittamista. Vanhalan koulun kiinteistölle ei ole kaupungilla tiedossa olevaa käyttöä. Koulu sijaitsee Koululan tilalla, jonka pinta-ala on noin 1,53 hehtaaria. Linkki: Asia lautakunnan esityslistalla 21.4.2020

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupunki valmistelee etänä opiskelevien peruskoululaisten ruokakassien jakoa. Tämän hetken tiedon mukaan noin 60 prosenttia kohderyhmän lapsista eli noin 3200 koululaista on ottamassa kassin vastaan. Niille perheille, jotka ovat ilmoittaneet ottavansa kassin, ilmoitetaan perjantaina 3.4. mistä ja milloin ruokakassin voi noutaa. Häiriötilanteiden johtoryhmä linjasi 2.4. kokouksessaan, että ruokakasseja ei tarjota esikoululaisille, koska Mikkelissä suurin osa eskareista kuuluu varhaiskasvatuksen […]

Artikkelin kuva

Essoten hallitus on päättänyt Urpolan koulun sulkemisesta 29.3. saakka. Opetusta ei enää järjestetä koululla, vaan kaikki oppilaat tullaan asettamaan karanteeniin. Oppilaat opiskelevat kotona Wilmassa lähetettyjen ohjeiden mukaisesti.  Urpolan koululle tulevista oppilaista, jotka eivät ole ehtineet saada tietoa koulun sulkemisesta, huolehditaan maanantaina tarvittaessa normipäivän ajan ja heille tarjotaan kouluruoka. Koululle meneminen on turvallista, sillä koulutilat on […]

Artikkelin kuva

Kaupunkiympäristölautakunta päätyi kokouksessaan 5.3. sittenkin esittämään puuta eteläisen aluekoulun rakennusmateriaaliksi. Selvitysten jälkeen tekninen johtaja Jouni Riihelä esitti lautakunnalle, että Urpolaan rakennettava koulu tehtäisiin betonista. Jaakko Väänäsen (kesk.) esitystä puurakentamisesta kannatti Vesa Himanen (ps.). Asiasta äänestettiin. Puurakentamisen kannalla olivat  Pekka Heikkilä (vihr.), Kerttu Hakala (vihr.), Jaakko Väänänen, Vesa Himanen,  Jaana Vartiainen (sd.), Keijo Siitari (kesk.), Risto Pöntinen (kesk.) […]

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupungin tekninen johtaja Jouni Riihelä esittää kaupunkiympäristölautakunnalle, että Urpolaan tuleva uusi eteläinen aluekoulu rakennetaan betonista. Kaupunginhallitus palautti kouluhankkeen uuteen valmisteluun. Hankesuunnitelmaan on pyydetty lisälausuntoja ja näkemyksiä betoni- ja massiivipuurakenteiden mahdollisuuksista sekä kustannusvaikutuksista. Kaupunginhallitus esitti, että puu on pidettävä suunnitteluvaiheessa tasavertaisena rakennusmateriaalina betonin kanssa. Miksi esitetään betonia eikä puuta? Eteläinen aluekoulu tulee olemaan kolmi- tai nelikerroksinen rakennus. […]

Artikkelin kuva

Itä-Suomen poliisi on saanut valmiiksi törkeänä tuhotyönä tutkitun esitutkinnan, joka koskee Mikkelissä 19.6.2019 palanutta Tuppuralan koulua. Tulipalo tuhosi koulun liikuntasalin. Esitutkinnassa ja palon teknisessä tutkinnassa selvisi, että tulipalo lähti liikkeelle kolmen alle 15-vuotiaan pojan leikeistä koulun katolla. Pojat leikkivät suihkutettavalla aineella ja sytyttimellä siten, että heidän katolle laittamansa paperin palat syttyivät tuleen. Ulkopuolinen huomautti pojille […]

Artikkelin kuva

Oppilas haistattelee, pitää pipoa sisällä, eikä kukaan suostu menemään välitunnilla ulos. Käytävillä lojuu energiajuomatölkkejä ja nuuskamällejä. Opettaja pyörittelee päätään ja huokaa. Kuinka paljon energiaa ja aikaa kuluukaan negatiiviseen kierteeseen, samalla kun ollaan tekemisissä opetuksen ja kasvatuksen kanssa – ja kun ilmapiirin pitäisi itää positiivisuudesta ja pyrkiä kannustavuuteen. Mutta onneksi on keinoja parempaan. Maanantaina 10.2. Mikkelissä […]

Artikkelin kuva

Torstaina 13.2. lukion abiturientit viettävät penkkaripäivää ennen kevään ylioppilaskirjoituksia. Perjantaina 14.2. on lukion kakkosvuosikurssilaisten vuoro juhlia vanhojen tanssien merkeissä. Abien rekka-ajelu kiertää tuttua reittiä Maaherrankatu–Vilhonkatu–Porrassalmenkatu–Vuorikatu. Kymmenen rekan ja 250 abiturientin ajelu alkaa kello 13. Ristiinassa ajaa yksi 30 abin ajoneuvo kello 12.  Penkkariajeluita katsomaan tulevaa yleisöä pyydetään olemaan tarkkaavaisia ja olemaan ryntäilemättä karamellien perässä ajoradalle. Vanhat tanssivat […]