Uutiset

Mikkelin Hallitustorin laidalle entisen Anttilan tavaratalon tiloihin kevään aikana avautuvan monitoimijakeskukseni nimi on valittu. Nimeksi tuli OmaTori. Nimen valitsemiseksi järjestettiin helmikuussa nimikilpailu, jonka avulla saatiin 112 ehdotusta. Ehdotusten perusteella monitoimijakeskuksen toimijoista koottu työryhmä työsti ehdotuksia eteenpäin. Parhaillaan OmaTorille suunnitellaan logoa ja nettisivuja. Logo julkistetaan huhtikuussa. Samassa tilaisuudessa myös nimikilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja. Voittajille ilmoitetaan […]

Viihdeuimala Rantakeitaassa riittää ohjelmaa Rantakeidas Festivalin merkeissä. Katso Festivalin ohjelma tästä (pdf-tiedosto) Muista myös Kunnon torstai (pdf-tiedosto)

Mikkelin kaupungin lasten parlamentti pääsee tutustumaan juuri avattuun Saimaa-stadiumiin Kalevankankaalla. Opastetun kierroksen jälkeen Stadiumin henkilökunta saa kuulla suoran ja rehellisen palautteen lasten suusta, miltä areena näyttää alakoululaisten silmin. Samalla lapset pääsevät kysymään heitä askarruttavia asioita, ehdottamaan toimintaideoita ja kokeilemaan suorituspaikkoja. Lasten parlamentti 1/2018 torstaina 22.3. kello 12.30 – 15 osallistujat: 42 lasta 21 mikkeliläisestä alakoulusta […]

Tarjolla on ainutlaatuinen kattaus mieskuorolaulua. Suomen Mieskuoroliiton Talvipäivät järjestetään Mikkelissä 23. – 25.3. Tapahtuma tuo kaupunkiin noin 250 mieskuoroharrastajaa eri puolilta Suomea. Valtaosa osallistujista tulee Etelä-Savon alueelta, mutta laulavia miehiä saapuu Mikkeliin lähes Suomen jokaisesta kolkasta. Tapahtuman keskuspaikkana on konserttitalo Mikaeli. Tapahtumapäivistä kuuluvin on lauantai 24. maaliskuuta. Lauluyhtyekilpailussa kuullaan tasokkaita mieskvartetteja ja muita lauluyhtyeitä, ja […]

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta käsittelee liikuntapaikkojen korjausmäärärahoja kokouksessaan 21. maaliskuuta. Talousarvion investointiosassa liikuntapaikkojen kunnostukseen on osoitettu 125 000 euroa. Vuosittaisena tarkoituksena on, että määrärahalla voidaan kunnostaa useita eri liikuntapaikkoja. Suunnitelmassa on mukana myös vuoden 2017 puolella aloitettuja hankkeita. Lautakunnalle esitetään, että korjausmäärärahan kohteita ovat Säynätin esteettömän kodan ja huoltorakennuksen rakentaminen ja työn jatkaminen (25 000 €), Ristiinan tenniskentän […]

Mikkelin kaupungin tilapalvelut on valmistelemassa kilpailutusta päiväkodin väistötilojen hankkimiseksi. Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään, että kaupunki hankkii väistötilat vuokrattavina siirtokelpoisina tilaelementteinä, jotka sijoitetaan Rantakylän koulun yhteyteen. Osoitteessa Sokkalantie 25 sijaitseva päiväkodin kiinteistö on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan omistuksessa. Seurakunta on irtisanonut vuokrasopimuksen päättymään 30.6.2018. Rakennuksessa on sisäilmaongelmia. Päiväkodin väistötilat on tarkoitus sijoittaa Rantakylän yhtenäiskoulun ja urheilukentän väliin jäävälle hiekkakentälle, osoitteeseen […]

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote ja Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosteri ovat sopineet kirurgian työnjaon valmistelun linjauksista. Sairaanhoitopiirien toimielimien puheenjohtajat ja viranhaltijat ovat linjanneet, että ensisijaisena valmisteluvaihtoehtona on tekonivelkirurgian keskittäminen Savonlinnaan ja päivystys-, syöpä- ja muun pehmytosakirurgian keskittäminen Mikkeliin. Savonlinnan ja Mikkelin keskussairaaloiden työnjako tehdään keskittämisasetuksen mukaisesti. Työnjaolla päivystykset turvataan molemmissa keskussairaaloissa. Samalla tavoitteena on, […]

Mikkelin kaupunginvaltuuston kokous maanantaina 19.3. on nähtävänä suorana nettilähetyksenä. Kokousta voit seurata suorana kaupungin YouTube-kanavalla. Suora linkki kokouslähetykseen. Kokous alkaa kello 17. Liveseurantaa totuttuun tapaan myös Twitterissä tunnisteella #mlivaltuusto. Kokouksen esityslista

Moision koulun kiinteistökohtainen sisäilmatyöryhmä totesi helmikuussa, että Moision koulun vanhalle puuosalle ei ole tarpeellista enää tehdä uusia tutkimuksia, vaan tilalle tarvitaan uusia terveellisiä tiloja. Aiempien selvitysten ja tutkimuksien pohjalta on syytä olettaa, että puuosassa on rakenteellisia puutteita, jotka vaikuttavat sisäilman laatuun heikentävästi. Aiemmin tehtyjen selvitysten ja tutkimuksien perusteella vanhan osan tiloista on luovuttava ja tilalle […]

Mikkelin kaupunki vuokraa torilla olevan Muikkukopin näyttely-, esittely-, markkinointi- tai kuivan tavaran myyntitilaksi. Muikkukopissa on sähkölämmitys ja valaistus, pinta-ala noin 20 m². Se sopii hyvin esimerkiksi seurojen, yhdistysten, järjestöjen tai yritysten tarkoituksiin. Vuokra on 60,49 €/vko + alv. Hakemukset sähköpostilla osoitteeseen tori@mikkeli.fi Lisätietoja Merja Pönniö, puh. 040 486 6296 Mikkelin kaupunki, asumisen ja toimintaympäristön palvelualue […]