Antti Karonen Mikkelin lukiosta mukana Suomen joukkueessa biologian olympialaisissa

Kuva Kalevankankaalta

Koronatauon jälkeen Armeniassa järjestetään kesällä biologian olympialaiset – Suomen joukkueen jäsenet ovat Mikkelistä, Polvijärveltä, Porista ja Turusta

Joukkueeseen valittu mikkeliläinen Antti Karonen palkittiin tällä viikolla myös Mikkelin tiedepäivien Tieteenkesyttäjä Juniori 2022 -diplomilla.

Viimeisen kahden vuoden aikana biologian olympialaiset on jouduttu perumaan koronatilanteen takia, mutta tänä kesänä kisat järjestetään Jerevanissa, Armeniassa, 10.-18. heinäkuuta. Kansallisen Biologiakilpailun ja valmennusviikkojen perusteella olympiajoukkueeseen kutsuttiin Emilia Jaakkola Turun suomalaisen yhteiskoulun lukiosta, Antti Karonen Mikkelin lukiosta, Jenni Ruokolainen Polvijärven lukiosta ja Nina Seppälä Porin lukiosta.

Biologian olympialaiset ovat vuosittain järjestettävä toiseen asteen koulutuksessa oleville lahjakkaille nuorille järjestettävä kilpailu. Tämänvuotiset kisat ovat järjestyksessä 33. olympialaiset. Kisaan on kutsuttu 78 maata. Sekä teoriatietoja että käytännön taitoja mittaavaan tiedekilpailu on henkilökohtainen kilpailu, johon osallistujamaat lähettävät nelihenkiset joukkueet.

– On mahtavaa päästä joukkueen kanssa paikan päällä järjestettäviin olympialaisiin, vaikka maailman tilanne on mitä on. Kilpailijat ovat tehneet rutkasti töitä ansaitakseen kisapaikan, ja on hienoa saada heidät mukaan kansainväliseen kilpailuun paitsi näyttämään taitonsa, myös tutustumaan samanhenkisiin ikätovereihinsa ympäri maailmaa, kommentoi Suomen joukkueen valmennuksesta vastannut väitöskirjatutkija Niko Johansson Helsingin yliopistosta.

Käytännön osuuden tehtäväalueiksi olympialaisten järjestäjät ovat ilmoittaneet bioinformatiikan, biokemian, kasvifysiologian ja eläintieteen ja -systematiikan. Teoriaosuudesta testataan kilpailijoiden osaamista laajalti biologian eri osa-alueilla. Kisapäivien lisäksi suomalaisilla lukiolaisilla on mahdollisuus tutustua armenialaiseen kulttuuriin ja luontoon sekä lahjakkaisiin ikätovereihin ympäri maailmaa.

– Olen innoissani siitä, että pääsin olympiajoukkueeseen. Itse kisojakin enemmän odotan sitä, että pääsen tutustumaan kaikkialta maailmasta kotoisin oleviin nuoriin, joiden kanssa jaan kiinnostuksen biologiaa kohtaan! Emilia Jaakkola kommentoi.

– Biologian olympialaiset ovat myös tapahtuma, jossa pystymme vertailemaan suomalaisen biologian ja luonnontieteiden opetusta kansainväliseen tasoon ja painotuksiin sekä osallistumaan kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön. Se on korvaamattoman arvokasta kokemusta suomalaisen opetuksen kehittämisen kannalta, tutkijatohtori Tuomas Aivelo Helsingin yliopistosta sanoo.

Suomen joukkue valittiin lukiolaisille suunnatun Kansallisen Biologiakilpailun ja jatkovalmennuksen perusteella. Olympialaisten kansainvälisen juryn suomalaisjäseninä toimivat Niko Johansson, Tuomas Aivelo ja Lassi Suominen Salon lukiosta. Kansallisia kilpailuja ja biologian tiedeolympiatoimintaa Suomessa organisoi Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry Opetushallituksen hankerahoituksella. Valmennustoiminta toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan sekä Aalto-yliopiston Aalto Juniorin kanssa.

Kuva: Pihla Liukkonen