Asiakaspalvelupisteitä ei viedä pääkirjaston lehtisaliin – Konserni- ja elinvoimajaosto ei hyväksynyt kaupunkikonsernin tilaratkaisumallinnusta

Kirjaston lehtisali.

Mikkelin kaupungin konserni- ja elinvoimajaosto kokousti tiistaina 21.9. Jaoston esityslistalla oli kaupunkikonsernin tilaratkaisut. Jaosto päätti, että suunniteltuja tilaratkaisuja ei toteuteta tehtyjen mallinnusten mukaisesti.

Asian taustalla oli konserni- ja elinvoimajaoston päätös tilaratkaisujen mallinnuksesta helmikuulta 2021. Tuolloin jaosto päätti käynnistää kaupunkikonsernin tilaintegraatiosuunnitelman, joka tuotaisiin päätöksentekoon syksyllä 2021.

Tilaratkaisujen mallinnuksen tavoitteena oli löytää toimitilasäästöjä kaupungin konserniyhtiöiden kohdalla. Suunnitelmaan kuului, että säästöjen ja toiminnallisen tehokkuuden vuoksi kaupungin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toiminnat siirrettäisiin kaupungin virastotalolle. Tällöin kaupungin asiointipiste, konserniyhtiöiden asiakaspalvelut sekä Miksein matkailun asiakaspalvelu siirtyisivät pääkirjaston tiloihin, nykyisen lehtisalin paikalle ja muodostaisivat yhden luukun periaatteella toimivan asiakaspalvelupisteen. Mallinnukseen kuului kirjaston lehtisalin siirtäminen kirjastorakennuksen toiseen kerrokseen.

Kokouksen aikana Satu Taavitsainen (sd.) esitti, ettei tilaintegraatiota käynnistetä laaditun mallinnuksen ja pohjaesityksen mukaisesti. Kukaan ei kannattanut esitystä, joten se raukesi. Raimo Heinänen (ps.) esitti Eero Ahon (kok.) kannattamana, että matkailupalvelut siirtyvät kaupungin virastotalolle ja että kehitysyhtiö Miksein muihin tilaratkaisuihin palataan myöhemmin ja että tilaratkaisuista luovutaan kirjaston kohdalla. Asiasta äänestettiin. Heinäsen esitystä äänestivät kaikki jaoston jäsenet sekä puheenjohtaja. Pohjaesitystä ei äänestänyt kukaan.

Ennen kokousta jaoston puheenjohtaja Pirjo Siiskonen (kesk.) otti vastaan 563 allekirjoituksen kansalaisadressin lehtisalin säilyttämisen puolesta.

Jaoston kokouksen muut asiat

Jaoston esityslistalla 21.9. oli myös konserniyhtiöiden kuulemiset. Ajankohtaiset asiat jaostolle kertoivat Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Metsäsairila Oy ja Mikkelin ravirata Oy. Konsernipäivän uudeksi ajankohdaksi jaosto päätti kalenteroida 2.11.2021. Lisäksi jaosto merkitsi tiedoksi Mikkelin Arkistotalo Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen.

Lisätietoja
Pirjo Siiskonen
konserni- ja elinvoimajaoston puheenjohtaja
044 075 2755
siiskonen.pirjo(at)gmail.com