Asukas tekee asunnosta kodin – Mikalo Oy on tarjonnut ja ylläpitänyt vuokra-asuntoja jo 50 vuotta

Muraali kerrostalon seinällä.

Mikkelin kaupungin konserniyhtiö Mikalo Oy on päässyt 50 vuoden ikään. Yhtiön toimitusjohtaja Hannu Sormunen muistuttaa, että asumisen vahvana trendinä näkyvät edelleen pienet kämpät ja voimakas kaupungistuminen.

Mikalo rakennuttaa, ylläpitää ja vuokraa asuntoja. Noin kymmenellä prosentilla mikkeliläisistä on koti Mikalon asunnossa. Määrä on suhteellisen merkittävä ja pysytellyt samana viime vuosien ajan. Erilaiset elämäntilanteet vaativat tietynlaisia asumisen ratkaisuja, mutta trendit ovat säilyneet samoina jo jonkin aikaa.

 – Asuminen ydinkeskustassa tai aivan keskustan lähellä kiinnostaa asunnon hakijoita ylivoimaisesti eniten. Keskusta-alueen ulkopuolella vuokra-asuntojen vetovoima ei ole enää läheskään niin suurta. Esimerkiksi Launialassa olevat asuntomme eivät ole kovinkaan kysyttyjä, vaikka sieltä on hyvät yhteydet keskustaan, kertoo Mikalon toimitusjohtaja Hannu Sormunen.

Mikkelissä ja koko Etelä-Savossa väestö vanhenee. Nuorten perheiden osuus Mikalon asiakaskunnassa on laskusuunnassa, joten asuntojen kysynnässä korostuvat yksiöt ja kaksiot. Asunnon hakijoista alle seitsemän prosenttia on neljän hengen ruokakuntia, kolmen hengen osuus on alle kolmetoista prosenttia. Yli puolet hakijoista on yhden hengen talouksia. Kolmioita ja varsinkaan neliöitä ei ole enää järkevää rakentaa vuokramarkkinoille Mikkelin kokoisessa kaupungissa. Alkuvuonna Mikalo on kampanjoinut yksiöitä, jotka on pienennetty kolmioista. Yhtiöllä on asuntoja yhteensä yli 3000.

– Ihmiset haluavat keskustaan, koska kaipaavat lähelle palveluita. Ja opiskelijat haluavat lähelle esimerkiksi Xamkin kampusta. Noin 60 prosenttia Mikalon asiakkaista on yhden hengen talouksia. Meillä alkaa myös olla paljon keskusta-asumista arvostavaa ikääntyvää väestöä, joten rakennusten esteettömyys luo monenlaista tarvetta kohteisiimme, Sormunen sanoo.

Mikalo on muuttanut palveluitaan ajan kuvaan sopivaksi ja ollut mukana kaupungin konsernirakenteen tiivistämistyössä. Mikalolla on manageeraussopimus Mikkelin opiskelija-asuntojen eli MOAS:in ja Mikkelin asumisoikeus Oy:n kanssa, joten Hannu Sormunen on kaupungin asumisen yhtiöiden yhteinen toimitusjohtaja. Mikalolla työskentelee noin 80 henkilöä.

Mikalo elvyttää asuntokantaansa kysyntää vastaavaksi ja todennäköisemmin purkaa lähitulevaisuudessa vanhoja, huonosti kysyttyjä kohteitaan kuin kunnostaa niitä. Investointisuunnitelma vuoteen 2031 asti sisältää 401 poistettavaa huoneistoa, peruskorjattavia on 193 kappaletta. Uusia investointeja on kuitenkin näköpiirissä ja tälläkin hetkellä rivitaloasuntoja rakennetaan Rastaankadulla. Uusia huoneistoja tulee seuraavan yhdeksän vuoden aikana 248 kappaletta.

Asuntoja myös pakolaisille… ja ehkä joskus rantamaisemiin

Mikkelin vastaanottokeskus koordinoi Suomeen saapuvien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden mahdollista asuntokysyntää. Kevään pakolaistilanne on näkynyt myös Mikalolla, kun Suomeen saapujat ovat saaneet paperiasiat kuntoon.

– Tällä hetkellä SPR:lle on vuokrattu 18 asuntoa. Mikalolla ei ole tarkempaa tietoa noissa asunnoissa asuvien asukkaiden kansallisuuksista. Aiemmin asuntoihimme ovat päässeet vuokralaisiksi myös vuoden 2015 pakolaisaallossa tulleita ja turvapaikan saaneita ihmisiä. Yleensä näille ihmisille kelpaavat hieman syrjemmässä olevat isot asunnot, Hannu Sormunen kertoo.

Palataan vielä itse päätuotteeseen eli asuntoihin. Asunto tarvitsee tietenkin tontin ja siinä on emokaupungilla ja sen kaavoituksella tärkeä rooli. Sormunen luo jo katsetta kohti Satamalahden tulevaisuuden suunnitelmia. Jospa siellä olisi tilaa myös Mikalolle?

– Koko ajan lisääntyy paine rakennuttaa lisää keskustaan.

Mutta onko ajatuksissa kenties jotain muutakin? Esimerkiksi vuokra-asumista Saimaan rannalla, kuten Kirkonvarkauden huippusuosittu rivitalokohde, joka rakennettiin vuoden 2017 asuntomessujen yhteyteen?

– Keskustan ulkopuolella oleva rantakohde on toki houkutteleva ja erityislaatuista vuokra-asumista tarjoava vaihtoehto, mutta tällöin pitäisi aina rakentaa paikalle tarvittava kunnallisinfrastruktuuri. Se nostaa merkittävästi kustannuksia. Tässä taloudellisessa tilanteessa en usko, että tällaisia ratkaisuja on kovin äkkiä näköpiirissä. Toivon kuitenkin, että Kirkonvarkauden kaltaisia kohteita voisimme joskus taas rakennuttaa, Sormunen pohtii.

Mikalo Oy on Mikkelin kaupungin omistama vuokrataloyhtiö. Yhtiö on perustettu 1972 nimellä Mikkelin Vuokratalot Oy. Perustajina olivat teollisuusneuvos Osmo J. Korhonen, sähköteknikko Simo Lehtonen ja Mikkelin kaupunki.

***

Konserniyhtiöistä viestiminen on yksi Mikkelin kaupungin viestinnän vuoden 2022 painopistealueista. Vuoden aikana julkaisemme kuukausittain konserniyhtiöistä kertovan artikkelin verkkosivuillamme.