Asumisen ja toimintaympäristön viikkotiedote 12.10.2018

12.10.2018

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue tiedottaa ajankohtaisista asioista.

Infra-aluepalvelut

Emolassa Revonkadun kokonaissaneeraus alkaa. Hankkeessa uusitaan koko kadun vesihuolto ja katukerrokset Lamminmäenkadun ja Rouhialankadun väliltä. Läpiajo kadulla estyy työn ajaksi, mutta kulkuyhteydet on järjestetty tonteille molemmin puolin työkohdetta. Syksyn aikana työmaa etenee Lamminmäenkadun liittymästä Rönninkadun kohdalle saakka. Talveksi työmaa jää tauolle ja työt jatkuvat jälleen keväällä. Katu päällystetään syksyllä 2019.

Pitkäjärvellä Pitkäjärvenkadun sillan kunnostus alkaa loka-marraskuun vaihteessa. Työssä uusitaan siltakannattajat ja kansilankutus kaiteineen. Työn ajaksi rakennetaan kiertotie siltapaikalle. Siltatyö valmistuu vuodenvaihteeseen mennessä.

Juvantiellä Tuppuralankadun kohdalla katutyöt jatkuvat ja häiritsevät liikennettä. Työmaan alueella muutetaan liikenne- ja kevyen liikenteen järjestelyjä miltei päivittäin. Ajoneuvojen toivotaan ottavan huomioon työmaan nopeusrajoituksen ja noudattavan muutenkin erityistä varovaisuutta. Juvantietä päällystetään alkuviikosta Launialankadun ja Oravinkadun välillä Peitsarissa. Työmaan kohdalla on liikenteenohjaus. Työmaat voi kiertää Viitostien kautta.

Mikkomarkkinat aiheuttaa muuttuneita liikennejärjestelyjä keskustassa. Maaherrankatu välillä Savilahdenkatu – Raatihuoneenkatu on suljettu liikenteeltä ajalla 15. – 17.10.

Viher- ja metsäaluepalvelut

Kirkkopuiston leikkipaikan avajaiset pidetään 12. – 13.10. Illumio-valotapahtuman yhteydessä. Leikkipaikka muuttuu pimeällä taikametsäksi, johon voi tulla kuuntelemaan iltasadun.

Viikon vinkki: Nyt on aika tarkastaa, että tontin kohdalla kasvavat puiden ja pensaiden oksat eivät estä tulevana talvena auraus- ja hiekoituskaluston liikkumista.