Asumisen ja toimintaympäristön viikkotiedote 23.6.2022

23.06.2022

Artikkelin kuva

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen ajankohtaiset asiat.

Satamat

Kallioniemen ravintola on suljettu. Polttoaineen jakelu ja septin tyhjennys eivät tällä hetkellä ole käytössä.

Viher- ja metsäaluepalvelut

Kesäkukat on istutettu somistamaan kaupunkikuvaa runsailla kukinnoilla, väreillä ja lehtimuodoilla.

Lampaat ovat aloittaneet kesätyöjaksonsa Riutan niityn hoitajina

Laaninpuiston leikkipaikka ja kunnostettu esiintymislava Anttolassa kutsuu kaupunkilaiset ja kesäasukkaat tervetulleiksi viettämään kesää.

Matonpesupaikat (10 kpl) on avattu 1.6 ja ovat käytettävissä elokuun loppuun asti. Kaikkien Mikkelin kaupungin matonpesupaikkojen jätevedet ohjataan viemäriverkoston kautta puhdistettavaksi tai paikallisesti imeytyskenttien kautta.

Mikkelin kaupungin viralliset uimarannat (29 kpl) on laitettu käyttökuntoon uimareita varten. Pitkäjärven uimarannalla on esimerkiksi invaluiska ja pukeutumistilat normaalin uimarantavarustuksen lisäksi.

Yöaikaan tehtävät työt

Mikkelin kaupunki tekee kesällä 1.6-30.9 välisenä aikana seuraavia töitä yöaikaan

  • Toistuvasti:
    • Katualueiden reunojen puominiitot
    • Rikkakasvien torjunnat katualueella
    • Keskusta ja hallitustorin koneellinen puhtaanapito.
  • Helleaikana satunnaisesti:
    • Ryhmäkasvien ja puiden kastelu
    • Nurmikoiden leikkausta

Satunnaisesti melua aiheuttavat työt ovat kestoltaan lyhytaikaisia. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa mahdollista häiriötä.

Laajalammen leikkipuiston peruskorjaus jatkuu. Peruskorjauksen ajan leikkipuisto on aidattu työmaa-aidoilla eikä leikkipuiston alue ole käytettävissä. Peruskorjauksessa uusitaan suurin osa leikkivälineistä ja puistokalusteista. Peruskorjaus valmistuu heinäkuun puoliväliin mennessä.

Kuva: Kirkkopuisto on yksi tärkeimmistä puistoista. Siellä viihtyvät turistit ja kaupunkilaiset.