Asumisen ja toimintaympäristön viikkotiedote 7.8.2020

07.08.2020

Artikkelin kuva

Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue tiedottaa ajankohtaisista asioista.

Infra-aluepalvelut

Pursialankadulla alkaa sillan korjaaminen Mikkelipuiston vieressä. Työn aikana toinen ajokaista on pois käytöstä. Työmaa kestää koko syksyn ajan. Katso karttalinkki.

ESE korjaa samaan aikaan kaukolämpöverkkoa siltatyömaan vieressä.

Viher- ja metsäaluepalvelut

Nyt on aika poistaa kevyen liikenteen väylille kesän aikana kasvaneiden puiden ja pensaiden mahdollisesti tekemät esteet. 

Tilapalvelut

Anttolan yhtenäiskoulun piha on viimeistelty. Viimeisenä työnä on pelikentän ja skeittiparkin asfaltointi, joka saadaan valmiiksi parahiksi ennen koulujen alkua.

Kattilansillan nuorisotilat rakennettiin kauppakeskuksen päätyyn kesän aikana. Tilat vastaanotettiin keskiviikkona 5.8. ja nuorisotoimella on täysi tohina käynnissä tilan kalustamisessa.

Näkyvien suurten hankkeiden lisäksi tehtiin kesän aikana lukuisia kunnossapitokorjauksia kiinteistöjen arvojen säilyttämiseksi. Julkisivujen huoltomaalaukset tehtiin muun muassa Emolan päiväkodissa, Sannan päiväkodissa, Valkosenmäen päiväkodissa, Otavan koulussa, Anttolan palvelukeskuksella ja Anttolan palvelurivitalolla.

Vesikattokorjauksia tehtiin muun muassa Lähemäki-talolla sekä samassa pihassa olevassa puutalossa, Mikaelissa, Anttolan paloasemalla, Mikkelin lukiolla, Rantakylän yhtenäiskoululla ja Haukivuoren koululla.

Yhteensä kunnossapitotöitä tehtiin kesän aikana satakunta eri hanketta, sisältäen vesivahinkokorjauksia, sisäilmakorjauksia, tilojen käyttötarkoituksen muutoksia sekä normaalia rakennusten kunnossapitoa. Kaikki koulut ja päiväkodit pääsevät aloittamaan toimintansa sovitun mukaisesti, eikä kukaan jää ulos odottamaan remontin valmistumista.