Essote aloittaa kaikkien 5–11-vuotiaiden koronarokotukset

Rokote.

Essote on avannut ensimmäisen koronarokotuksen ajanvarauksen nyt myös perusterveille 5–11-vuotiaille lapsille. Toistaiseksi tätä kohderyhmää rokotetaan ainoastaan ajanvarauksella Mikkelin keskussairaalan perhetalon neuvolassa.

Lapsen molemmilta huoltajilta tulee olla suostumus rokotukseen. Mikäli molemmat huoltajat eivät ole mukana lapsen rokotuksessa, tulee mukana olla kirjallinen rokotussuostumus, jonka voi tulostaa Essoten nettisivuilta.

5–11-vuotiaille käytetään lapsille tarkoitettua Pfizer-Biontechin rokoteannosta. Toisen rokoteannoksen ajankohta annetaan ensimmäisen rokottautumisen yhteydessä. 5–11-vuotiaiden rokottamista suunnitellaan myös Essoten muihin toimipisteisiin ja kouluterveydenhuollon yhteyteen. Näistä tiedotetaan myöhemmin.

Essote avaa Mikkelissä tällä viikolla tilapäisen pop up -koronarokotuspisteen kauppakeskus Akselin pohjakerroksessa, jossa rokotettiin myös viime syksyn aikana. Akselin pop up -piste on avoinna tällä viikolla arkisin kelo 10–14, ja sinne voivat saapua ilman ajanvarausta kaikki, joilla on oikeus koronarokotteeseen iän ja annosvälin puitteissa. Tämä ei koske 5–11-vuotiaita, joita rokotetaan ainoastaan neuvolassa.

Tartunnat edelleen rajussa kasvussa

Koronavirustartuntojen määrän kasvu jatkuu rajuna Essoten alueella. Viime viikolla todettiin yhteensä 254 tartuntaa, mikä on peräti 142 tartuntaa enemmän kuin sitä edeltäneellä viikolla.

– Ennakoin tartuntamäärän kasvavan edelleen vielä tammikuun aikana. Sairaalahoidon kannalta helpottava asia on se, että valtaosa tartunnoista on todettu alle 40-vuotiailla, joilla rokotesuojan ollessa kunnossa sairaalahoidon tarpeen todennäköisyys on pienempi kuin iäkkäämmillä. Sairaalahoidossa onkin viime päivinä ollut vain muutamia potilaita, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Terveydenhuollon kantokykyä uhkaakin tällä hetkellä eniten henkilöstön koronatartunnat ja niitä seuraavat poissaolot ja karanteenit.

– Ihmisten liikkuvuus näkyy selvästi taudin leviämisessä. Esimerkiksi viime viikolla meillä todetuista tartunnoista useita kymmeniä löytyi ulkopaikkakuntalaisilta painottuen eteläsuomalaisiin. Heistä osa on siirtynyt omille kotipaikkakunnilleen sairastamaan ja osa siirretty kotipaikkakuntiensa sairaaloihin, Seppälä jatkaa.

Viime lauantaina ja sunnuntaina Mikkelissä tehdyissä koronatesteissä saattaa esiintyä viiveitä testitulosten saamisessa, sillä Mikkelin laboratorion laitevian vuoksi näytteitä on jouduttu lähettämään tutkittavaksi muualle. Tällöin testitulos ei valmistu vuorokaudessa, kuten tavallisesti.