Essote avaa koronaneuvonnalle uuden palvelunumeron – Rokotukset ja testaukset vähentyvät kesällä

Koronanäytteenoton ovi sairaalalla.

Essoten päivystysavun 116 117 koronalinja sulkeutuu 31. toukokuuta. Päivystysapu jatkaa kaikkien päivystyksellistä hoitoa tarvitsevien palvelunumerona oireiden syystä riippumatta.

Essote avaa koronaan liittyville muille asioille 1.6. alkaen koronaneuvonnan palvelunumeron, josta voi varata ajan koronatestiin tai koronarokotukseen sekä kysyä neuvoa ja ohjausta esimerkiksi sairauslomatodistuksiin tai omaehtoiseen eristäytymiseen liittyen. Avautuva koronaneuvonta palvelee numerossa 040 676 4100 arkisin kello 8–15.

Jos tietää tai epäilee sairastavansa koronavirustautia ja kokee oireita, jotka vaativat päivystyksellistä hoitoa, tulee ottaa yhteyttä päivystysapuun 116 117 hoitoon ohjausta varten.

– Vaikka koronan tautitilanne on alueellamme kokonaisuudessaan vähentynyt, siihen liittyy edelleen paljon käytännön asioita, joihin ei tarvita kiireellistä päivystysavun asiantuntijuutta. Siksi näille asioille avataan 1.6. oma koronaneuvonta, Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström sanoo.

Koronarokotukset ja -testaus vähentyvät kesällä

Mikkelin keskussairaalan koronarokotus- ja testauspisteet palvelevat läpi kesän rajoitetuilla aukioloajoilla. Essoten muissa yksiköissä koronaan liittyvät toimenpiteet ovat kesätauolla paikkakuntakohtaisesti.

– Seuraamme koronatilannetta kesälläkin ja tarvittaessa laajennamme palveluita, Hans Gärdström lupaa.

1.6. alkaen Mikkelin keskussairaalan koronarokotuspiste on avoinna arkisin kello 12–15 ilman ajanvarausta walk in -periaatteella. Myös ajanvaraus on mahdollinen.

Keskussairaalan koronatestauspisteelle tarvitaan aina ajanvaraus. Testauspiste palvelee 1.6. alkaen arkisin kello 8–11 ja viikonloppuisin kello 12–15. Testaussuosituksen piiriin kuuluvat voivat varata ajan osoitteessa essote.fi/koronatestaus tai 1.6. alkaen koronaneuvonnan numerosta 040 676 4100 (arkisin kello 8–15).

Essoten eri rokotuspisteiden kesäaukioloajat voi tarkistaa nettisivuilta: essote.fi/koronarokotus.

– Rokotteiden teho vakavaa koronatautia vastaan on hyvä. Siksi tehosteannosten ottamisesta ja rokotesuojan hankkimisesta kannattaa huolehtia, vaikka tautitilanne säilyisikin kesällä rauhallisena, Gärdström muistuttaa.