Essote luopui alueellisesta kasvomaskisuosituksesta

Kasvomaski tietokoneen näppäimistöllä.

Koronavirustilanteen helpottamisen merkit jatkuvat Essoten alueella. Alueellisesta kasvomaskisuosituksesta luovutaan.

– Tässä kohtaa voi varovaisesti todeta, että ollaan menossa parempaan päin. Sairaalakuormitus on vähentynyt ja rokotuskattavuutemme on valtakunnan kärjessä, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Tautia kuitenkin todetaan edelleen noin puolesta terveydenhuollossa tehdyistä näytteenotoista. Essoten alueen testaussuositus on ollut jo maaliskuun lopusta alkaen kansallisen testaussuosituksen suuntainen. Testaussuositus koskee riskiryhmiin kuuluvia ja sote-huollossa työskenteleviä.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä totesi, että Essoten alueella tähän asti voimassa olleesta kansallista suositusta tiukemmasta kasvomaskin käyttösuosituksesta voidaan luopua.

THL:n kansallinen kasvomaskisuositus sisältää enää kolme kohtaa. Maskin käyttöä suositellaan julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä:

  • niille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin
  • niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä
  • niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esimerkiksi perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä.

Oireisille suositellaan aina ensisijaisesti pysymistä kotona oireiden väistymiseen saakka.

Essoten henkilöstötilanne on ollut koko alkuvuoden ajan hyvin haastava. Korkea sairauspoissaolojen määrä on kuormittanut henkilöstöä paljon. Koronaa sairastaneiden hoidontarpeen suuren määrän vuoksi hoitoon pääsy on ollut vaikeaa.

– Onneksi meillä tilanne ammattilaisten määrässä on kuitenkin kohtalainen. Toisin kuin muualla Suomessa olemme onnistuneet lisäämään vakituisten työntekijöiden määrä varsinkin hoitohenkilöstöön viime vuoteen nähden. Tämä mahdollistaa toivottavasti myös palveluvelan purun aloittamisen lähiaikoina, jos työmarkkinatilanne rauhoittuu, Seppälä sanoo.