Essote muistuttaa: Karanteenimääräyksiä tulee noudattaa ehdottomasti

19.03.2020

Artikkelin kuva

Tilanne koronaepidemian suhteen jatkuu Essoten alueella entisellään. Uusia tapauksia eiliseen (18.3.) verrattuna ole ilmennyt, mutta kaikista näytteistä ei ole tullut vielä tuloksia. Tilanteesta antaa tarkemmin tietoja THL.

Essoten alueella on useita satoja karanteeniin määrättyjä. Tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Hans Gärdström tähdentää karanteenimääräysten ehdotonta noudattamista.

– Karanteenissa ei saa poistua kotoa, eikä kutsua vieraita. Jos tulee oireita, pitää soittaa aina ensin numeroon 116 117, Gärdström korostaa.

Epäselvyyttä aiheuttavat karanteenin erilaiset muodot, joilla on erilaisia taloudellisia seuraamuksia.

– Puhekielessä puhutaan vain karanteenista. Tartuntatautilain mukaisen karanteenimääräyksen annan minä. Viranomaisten näkökulmasta on olemassa myös "karanteenia vastaavat olot". Myös karanteenia vastaavissa oloissa ihmisten täytyy pysytellä kotonaan ja olla kontaktissa vain perheenjäseniinsä, Gärdström tähdentää.

Jos eri perusteilla karanteeniin määrätyillä henkilöillä on kysymyksiä karanteeniin liittyvistä taloudellisista asioista, esimerkiksi Kelan päivärahoista, tulee soittaa terveyssosiaalityöntekijöiden numeroon 040 359 7668 arkisin kello 8 – 12.