Essote rokottaa yhä nuorempia – Koronatilanne vaikuttaa rauhalliselta

28.05.2021

Artikkelin kuva

Essote tiedottaa perjantaina 28.5. kahdesta uudesta koronavirustartunnasta. Viime ja tämän viikon aikana ilmenneiden tartuntojen johdosta karanteeniin asetettuna on edelleen lähes 200 henkilöä.

– Tartuntojen jäljitys teki alkuviikosta kovasti töitä ja ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä. Varsinkin Mikkelissä laajoja altistumisia aiheuttaneet ketjut vaikuttavat olevan hallinnassa, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Tartuntojen jäljityksessä on huomattu, että ihmiset liikkuvat paljon ja tapaavat aiempaa enemmän toisiaan. 

– Karanteeniin asetettuja on paljon ja sieltä voi vielä löytyä jatkotartuntoja. Varmasti heidän lisäkseen on myös muita altistuneita. Siksi on tärkeää hakeutua pientenkin oireiden johdosta koronatesteihin, kehottaa pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Rokotukset siirtyvät yhä nuorempiin ikäluokkiin. Perjantaina 28.5. avautui rokotusaikoja 1996 ja sitä ennen syntyneille.

– Ensi viikolla tulee iso rokote-erä, joten aikoja on nyt paljon tarjolla. Olemme avanneet rokotuksille  ilta-aikoja , jotta päivätyössä käyvät pääsevät helpommin rokotuksiin. Myös nuoremmat ikäluokat ovat tiedostaneet hyvin rokotusten tärkeyden ja käyneet ottamassa ensimmäisen annoksen, Gärdström kiittelee.

Katso altistumisen paikat täältä.

Varaa aika koronatestiin täältä.

Katso rokotustiedot ja varaa rokotusaika täältä.