Essotella pohditaan uutta suuntaa koronan suhteen – Tartuntoja on edelleen paljon

19.01.2022

Artikkelin kuva

Koronavirustartuntojen määrä kasvaa yhä Etelä-Savon alueella. Maanantain 17.1. ja tiistain 18.1. aikana löydöksiä kertyi 196, mikä viittaa uuteen ennätysmäärään tämänkin viikon päättyessä.

– Epidemia-aallon huippua ei todennäköisesti ole Etelä-Savossakaan vielä nähty, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui tiistaina 18.1. Aluehallintovirastolle esitetään jatkoa tartuntatautilain pykälän 58d mukaiseen asiakas- ja yleisötilojen terveysturvalliseen käyttöön liittyvään päätökseen, joka tällä hetkellä on voimassa 26.1. asti. Laajempaa jatkostrategiaa koronanyrkki pohtii ensi viikolla.

Korkea rokotuskattavuus suojaa osaltaan Essoten terveydenhuollon kantokykyä. Alueen rokotekattavuudella ja mahdollisesti muuttuvalla kansallisella koronastrategialla on suuri vaikutus alueellisiin jatkotoimiin epidemian torjunnassa.

– Henkilöstömme on venynyt mahtavasti tehosterokotuksissa, joissa päätimme edetä vahvasti jo ennen joulua. Ensi viikon lopulla olemme jo tilanteessa, jossa kaikilla tehosterokotteen nopeutetusti halunneilla on ollut mahdollisuus se saada, Seppälä kertoo.

Rokotustoiminnasta päästään vähitellen siirtämään henkilöstöä takaisin normaaleihin tehtäviinsä purkamaan kiireettömän hoidon ruuhkaa. Sairaalahoidon tarpeen äkillinen kasvu tai henkilöstön sairastumiset voivat kuitenkin keikuttaa venettä herkästi.

– Terveydenhuoltojärjestelmän stressinsietokyky on matala, eikä ylimääräistä kapasiteettia ole. Erityisesti henkilökunnan poissaolot haastavat kantokykyä nyt vakavasti, Seppälä kuvaa.

Hoitojonojen tilanne Essotessa on valtakunnallisesti vertailtuna yhtä hyvällä tasolla kuin alueellinen koronan ilmaantuvuus ja sairaalahoidon tarve. Tällä hetkellä Essotella on sairaalahoidossa viisi potilasta koronataudin vuoksi, muutama heistä on alueen ulkopuolelta. Myös joitakin Essoten alueen vaativampia koronapotilaita on ollut hoidossa muissa Suomen sairaaloissa.

– Kansallisesti katsottuna tilanteemme on erinomainen. Henkilöstömme on tehnyt hienoa työtä kovassa paineessa. Tämä valtava ponnistus on aiheuttanut varmasti uupumusta kaikille, Seppälä kiittelee.

Kuva (Essote): Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.