Essoten alueella jälleen uusia koronatartuntoja

16.09.2020

Artikkelin kuva

Aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta on löytynyt kolme uutta koronavirustartuntaa Essoten alueella. Altistuneet on nyt pääosin tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Heitä on noin viisisataa.

– Tautia rajoittavat toimenpiteemme alkavat purra, koska kaikki uudet positiiviset testitulokset ovat löytyneet karanteeniin asetettujen joukosta. Positiivisia tuloksia ovat saaneet myös oireettomat henkilöt ja tämä vahvistaa sosiaalisten kontaktien vähentämisen tarvetta tällä viikolla, arvioi Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä

Essoten määräämät rajoitustoimet päättyvät maanantaina 21.9.

– Maanantaista tulee tärkeä päivä. Tuolloin tiedämme, ovatko tehdyt rajoitustoimenpiteet olleet riittäviä ja voidaanko tehdyt rajoitukset aikataulun mukaisesti päättää vai pitääkö niitä jatkaa, sanoo Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.