Essoten alueella on todettu kahdeksan uutta koronatartuntaa

13.04.2021

Artikkelin kuva

Essote tiedottaa tiistaina 13.4. kahdeksasta uudesta koronavirustartunnasta. Tartunnoista seitsemän todettiin Mikkelissä ja yksi Juvalla.

Mikkelin tapaukset ilmenivät jo aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta. Juvan tapaus on saatu muualla eikä henkilö ole altistanut ketään Juvalla.

– Tilanne on selvästi rauhoittumassa. Viime viikon suuret tartuntaketjut näyttävät olevan hallinnassa. Toivon mukaan pääsemme ensi viikolla perustasolle ja purkamaan joitain rajoituksia, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Toistaiseksi Essoten alue on yhä epidemian kiihtymisvaiheessa.

Katso voimassa olevat suositukset täältä.

– Rokotukset ovat edenneet joutuisasti, kun olemme saaneet suurempia määriä rokotteita. Tällä hetkellä yli 32 prosenttia yli 16-vuotiaista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Kaikkiaan rokotettuja on noin 26 000, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Vapaita rokotusaikoja oli varattavissa tiistaina liki kaikilla Essoten rokotuspisteillä. Uusia rokotusaikoja avataan jatkuvasti lisää, kun varmistuu rokotteiden saapuminen.

Katso rokotettavat ryhmät ja varaa aika täältä.