Essoten alueen koronatartuntamäärät ovat pysyneet tasaisina – Testauksia ja jäljitystyötä jatketaan entiseen tapaan

08.09.2021

Artikkelin kuva

Maanantain 6.9. jälkeen Essoten alueella on todettu yksitoista uutta koronavirustartuntaa. Valtaosa tartunnoista löytyi Mikkelistä ja karanteeniin asetettujen joukosta. Päivittäiset tapausmäärät ovat pysyneet melko tasaisina.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui tiistaina 7.9. Etelä-Savon alueen suositukset ja rajoitukset päätettiin pitää ennallaan. Koronatestauksia ja -jäljitysstrategiaa jatketaan entiseen tapaan.

– Odotamme nyt valtion tarkempaa ohjausta siitä, miten ja koska uutta kansallista koronastrategiaa lähdetään alueellisesti noudattamaan ja millainen on uusi kansallinen testausstrategia, kertoo terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Mittariksi rajoituksista ja suosituksista luopumiseen valtioneuvosto on asettanut 80 prosentin kattavuuden yli 12-vuotiaiden täyden rokotussarjan suhteen. Essoten alueella yli 12-vuotiaista jo 72 prosenttia on saanut toisen koronarokotusannoksen, valtakunnallisesti osuus on 60,6 prosenttia.

– Tämän hetken arvion mukaan 80 prosentin kattavuus täyttyisi Etelä-Savossa viimeistään lokakuun puoleen väliin mennessä, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Rokotusten ajanvaraus 
Koronatestin ajanvaraus