Essoten alueen uuden koronaketjun kokonaisluku nousi pariinkymmeneen

08.09.2020

Artikkelin kuva

Maanantain 7.9. ja tiistain 8.9. aikana Essoten alueella on löydetty kaikkiaan kaksikymmentä uutta koronatartuntaa. Kaikki löydetyt positiiviset koronatestien tulokset liittyvät samaan tartuntaketjuun.

Essote tiedotti maanantaina illalla kolmesta ja tiistaina aamupäivällä kahdesta tartunnasta. Tiistain kuluessa testeissä löytyi vielä 15 tartuntaa lisää.

Jääkiekkoseura Jukurit on kertonut julkisuuteen, että tartunnat ovat Jukureiden U20- ja liigajoukkueen pelaajia tai heidän lähipiiriään. 

Essote jatkaa altistuneiden kartoitusta. Jo tähän mennessä altistuneita ja karanteeniin määrättyjä on yli sata henkilöä.

– Jokaisen alueen ihmisen on nyt syytä olla todella varovainen. Pelkään pahoin, että tartuntoja löytyy altistuneista vielä lisää. Sosiaalisia tilanteita kannattaa välttää lähivuorokausien aikana, jotta uusia altistumisia ei tule ja tilanne rauhoittuu, kehottaa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Essote tiukensi suosituksiaan ja omia ohjeistuksiaan tiistaina aamupäivästä. Nykyisten tartuntatietojen perusteella uusia suosituksia ei ole tänään tulossa, mutta tilannetta arvioidaan päivä kerrallaan.

– Toistaiseksi tartunnat ovat olleet melko rajatussa porukassa ja muussa väestössä tartuntoja ei ole havaittu, Seppälä sanoo.  

Essote suosittelee kasvomaskien pitämistä joukkoliikenteessä, koronatestiin mennessä ja tilanteissa, joissa turvavälin pitäminen ei ole mahdollista.