Essoten koronatiedot: Tartunnat ja sairaalahoidon tarve kääntyneet kasvuun

Koronavirus.

Essoten alueella koronatartunnat ja sairaalahoidon tarve ovat kääntyneet selkeään kasvuun. Viime viikon aikana todettiin noin pari sataa tartuntaa aiempaa viikkoa enemmän, yhteensä 1562. Myös positiivisten testitulosten osuus kasvaa, 55 prosenttia on pandemia-ajan suurin osuus toistaiseksi.

– Taudinkuva on osalla koronapotilaista muuttunut selkeästi haastavammaksi ja siksi sairaalakuormitus on lujilla. Syynä saattaa olla omikronin alavariantti BA.2 ja heikentyvät rokotevasteet, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Sairaalahoidon tarve on tuplaantunut viikon aikana. Nyt hoidossa on yhteensä 33 koronaan sairastunutta. Tämä näkyy ruuhkautumisena niin päivystyksessä kuin vuodeosastoilla, jotka ovat käytännössä täynnä.

– Henkilöstön jaksaminen ja kantokyky ovat koetuksella koko alueellamme ja hoitovelka paisuu. Tähän jo pitkään kestäneeseen kriisiin ei ole valitettavasti näkyvissä nopeaa ratkaisua, Seppälä jatkaa.

Rokotteista on selkeää hyötyä

Sairaalahoitoon joutuneissa koronapotilaissa on merkittävä osa rokottamattomia henkilöitä. Kotonaan sairastavien hoidontarvetta on jouduttu arvioimaan ahkerasti erityisesti viime viikon aikana.

– Osa on todella kipeitä, se muutos on tässä parin viikon aikana tapahtunut. Ensihoitomme on tehnyt paljon hoidontarpeen arvioita kotona sairastaville ja siirtoja osastohoitoon, Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström sanoo.

Kaksi koronarokoteannosta on eteläsavolaisista saanut jo yli 83 prosenttia, mutta lähes 20 tuhannelta puuttuu vielä kolmas tehosteannos. Kolme annosta saaneiden osuus on Essoten alueella reilut 62 prosenttia.

– Yleinen taudinkuvan heikentyminen on osoitus siitä, että kolmannen annoksen ottamisesta on syytä vielä huolehtia, Gärdström muistuttaa.