Etäkoululaisten kouluruokailu järjestyi kolmessa päivässä

Koululaisia.

Kun päätös 4.-9. luokkalaisten etäopetuksesta varmistui maanantaina 14.9.2020, ryhtyi kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut ripeisiin toimiin kouluruokailujen järjestämiseksi. Suunnitelma etäkouluajan kouluruoan jakelulle oli jo olemassa, niinpä se voitiin ottaa käyttöön nopeasti. Ilman henkilöstön ja toimittajayhteistyökumppanin venymistä jakelua ei kuitenkaan olisi saatu järjestettyä näin nopeassa ajassa.  Ensimmäinen jakelu toteutettiin jo torstaina 17.9.2020 vain kolme päivää etäkouluun siirtymispäätöksen jälkeen.

Perusopetuslaki ei mahdollista ruokakasseja

Kouluruokailua ei voitu toteuttaa viime keväiseen tapaan uusien säädösten vuoksi. Kouluruokailun järjestämisestä tuli elokuussa voimaan perusopetuslain määräaikainen pykälä (20 a §), jossa määritellään, miten kouluruokailu voidaan toteuttaa etäopetuksessa. Laissa todetaan, että aterian tarjoamista ei voida korvata ruokatarvikkeiden antamisella, vaan aterian tulee olla valmistettu valmiiksi. Lisäksi laki kieltää myös rahallisen korvauksen antamisen maksuttoman aterian sijaan. Tämä yhdistettynä elintarvikelain määräyksiin ja Ruokaviraston ohjeistuksiin toi lisähaastetta syksyn kouluruokailun suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Mahdottomasta mahdolliseksi

Etäopetukseen siirtyi Mikkelissä 14 peruskoulua, joissa 4. – 9.-luokkalaisia on yhteensä noin 2 400. Kaupungin ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelujohtaja Mia Hassisen mukaan tämä tarkoittaa esimerkiksi noin 600 kiloa laatikkoruokaa päivittäin. Tuon määrän valmistamiseen yksittäispakattuina ja jäähdytettyinä annoksina ei kaupungilla ollut tila-, kone- tai henkilöstöresurssia.  Kouluruoan valmistamisessa päädyttiin hybridimalliin, jossa suurin osa aterioista koostuu Saarioisten valmisaterioista. Erityisruokavaliot valmistetaan kaupungin omassa keittiössä.

Tarjottaviin aterioihin ei ollut mahdollista sisällyttää ruokajuomaa, leipää tai salaattia. Kustannuksiltaan valmisateriat ovat normaalin kouluruoan elintarvikekustannuksiin verrattuna noin 2 – 2,5 kertaiset.

Lukion tilat hyötykäyttöön

Jakelussa hyödynnetään osaltaan lukion tyhjäksi jääneitä tiloja. Kokonaisuutena hakuajat on suunniteltu niin, että lähiopetuksen oppilaat eivät kohtaa etäkoululaisten ruoka-annosten hakijoita. Hakijoiden liikkumista koululla rajoitetaan ja kosketuspintoja hakupaikoilla siivotaan tehostetusti. Jakelua tekevä henkilöstö käyttää visiiriä ja kirurgista maskia suojaten siten sekä itseään että hakijoita.  Hakijoita Hassinen haluaa muistuttaa siitä, että syksyn kouluruoan jako poikkeaa monessa mielessä kevään jaoista. ”Keväällä ruokakassit oli tarkoitettu koko kuukauden tarpeisiin. Nyt yksi jako käsittää parin päivän ruoka-annokset.”

Yhteistyöllä hyvään lopputulokseen

Lopuksi Hassinen haluaa kiittää hyvästä yhteistyöstä kouluja, kaupungin terveysvalvontaa sekä valmisaterioita toimittavaa palvelutukkua. Erityiskiitoksen hän antaa kuitenkin omalle henkilöstölleen siitä, että etäkoululaisten ruokajakelu saatiin onnistumaan erittäin haastavasta aikataulusta huolimatta. ”Ammattitaitoinen ja joustava henkilöstö kartoitti maanantaina saatavilla olevat valmisateriat ja laski koulu- ja luokkakohtaisesti tarvittavat erityisruokavalioannokset. Joustavuus työvuoroissa mahdollisti aterioiden valmistamisen, hankinnan ja jakelun onnistumisen.  Ilman heidän panostaan ruokajakelu ei olisi onnistunut.”

Kuva: Pihla Liukkonen