Etäkoululaisten ruokajakelu alkaa torstaina

16.09.2020

Artikkelin kuva

Mikkelin kantakaupungin 4. – 9. -luokkalaiset aloittivat etäkoulussa 15.9. Etäkouluaika kestää noin kaksi viikkoa päättyen 27.9.

Sivistysjohtaja Virpi Siekkisen mukaan kevään kokemukset etäkoulusta ovat sujuvoittaneet nyt siirtymistä uuteen tilanteeseen. Etäkouluun siirtyivät 4. – 9. -luokkalaiset Kalevankankaan, Launialan, Lähemäen, Lyseon, Moision, Olkkolan, Peitsarin, Päämajakoulun, Rantakylän, Rämälän, Sairilan, Tuppuralan, Urheilupuiston ja Urpolan kouluista. Rouhiala ei ole mukana, koska koulussa ei opiskele neljäsluokkalaisia tai sitä vanhempia koululaisia.

Etäkoululaisten ruokajakelu alkaa torstaina 17.9. Koululaisten vanhemmille on lähtenyt Wilman kautta viestiä jakelupisteistä ja muista jakeluun liittyvistä ohjeista. Tuotteet ovat Saarioisen valmisaterioita ja kaupunki hankkii ne Palvelutukku Itä-Suomen kautta. Erityisruokavaliota noudattavien ruoka-annokset kaupunki valmistaa itse. Aterioita toimitetaan yhteensä noin 2400 etäkoululaiselle.