Etelä-Savon valmiusfoorumi: Turvallisuus- ja pakolaistilanne on rauhallinen, mutta Etelä-Savon viranomaiset ovat valmiina myös tilanteen muutoksiin

Ukrainan lippu ja kyyhky.

Ukrainan pakolaistilanne on Etelä-Savossa vakaa, eikä Suomeen edelleenkään kohdistu sotilaallista uhkaa – alueen viranomaiset ovat kuitenkin varautuneet tilanteen mahdollisiin muutoksiin ja Suomen itärajan tilannetta seurataan tarkasti.

Ukrainalaisia tulee Suomeen noin 600–700 viikossa. Yhteensä Suomessa on jo yli 40 000 Ukrainan pakolaista. Etelä-Savossa heitä on nyt noin 2 000.

Maahanmuuttoviraston, Mikkelin vastaanottokeskuksen, Etelä-Savon kuntien ja viranomaisten sekä työ- ja elinkeinokeskuksen toiminta on sujunut tehokkaasti ja yhteistyötä on tehty myös esimerkiksi järjestöjen ja yhdistysten kanssa.

Kaikkien toimijoiden tavoitteena on ollut, että Ukrainasta tulleiden elämä saadaan Suomessa hyvin käyntiin. Sotaa paenneet ovat saaneet asunnon, vaatteita ja muita arjen tarvikkeita sekä päässeet kouluun ja töihin.

Moni suomalainen on myös halunnut auttaa ukrainalaisia tarjoamalla majoituksen tai työpaikan. Puolet tilapäisen suojelun asiakkaista on yksityismajoituksessa, 39 prosenttia vastaanottokeskuksissa ja 11 prosenttia kuntien majoituksessa.

Vuoden maassaolon jälkeen ukrainalaiset voivat halutessaan hakea kotipaikkaoikeutta Suomesta.

Muutoksiin on varauduttu

Venäjän hyökkäys Ukrainassa jatkuu. Jos ukrainalaisten olosuhteet kotimaassaan pahenevat, se todennäköisesti näkyy Suomessa lisääntyneenä pakolaisten määränä.

Viranomaiset seuraavat aktiivisesti turvallisuustilannetta ja liikehdintää itärajalla ja reagoivat siihen tarvittaessa. 

– Venäjän osittainen liikekannallepano ei toistaiseksi ole aiheuttanut erityistä liikehdintää Suomen itärajalla. Myöskään Venäjän joukot eivät ole rajojen läheisyydessä lisääntyneet, totesi Karjalan prikaatin Etelä-Savon aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Ari Määttä valmiusfoorumin osallistujille.

Etelä-Savon valmiusfoorumi on Etelä-Savon pelastuslaitoksen koordinoima ryhmä, jossa ovat mukana kaikki Etelä-Savon kunnat sekä alueen viranomaiset ja järjestöt, jotka ovat tekemisissä valmius- ja varautumisasioiden kanssa.