Hoitohenkilöstöä koulutetaan koronaviruspotilaiden vaativaan hoitoon

01.04.2020

Artikkelin kuva

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk kouluttaa yhteistyössä Essoten kanssa hoitohenkilökuntaa sairaalahoitoa vaativien koronaviruspotilaiden hoitoon. Essote varautuu näin jo ennalta myös tehohoitoa vaativien koronaviruspotilaiden määrän mahdolliseen kasvuun.

Koulutettavat sairaanhoitajat työskentelevät normaalisti muilla Essoten osastoilla, mutta siirtyvät tarvittaessa tässä poikkeustilanteessa hoitamaan koronaviruspotilaita teho-osastolle tai kohorttiosastoille. Kohorttiosastoilla tarkoitetaan sitä, että samaa infektiota sairastavat tai saman mikrobin kantajat hoidetaan samalla osastolla.

Ensimmäisen aallon koulutus kestää huhtikuun ajan, mutta tarpeen mukaan koulutus jatkuu toukokuussa. Koulutuksen tavoitteena on varmistaa, että erityisesti hengitysvajauspotilaiden hoitotyössä on riittävästi osaajia, mikäli sairaalahoitoa ja tehohoitoa vaativien koronaviruspotilaiden määrä lisääntyy.

Nyt järjestettävä koulutus on osa Xamkin ja Essoten koulutusyhteistyötä, jota on entisestään tiivistetty viime syksyn ja kuluvan kevään aikana.

Kuvassa koulutussuunnittelija Niina Hyöppinen Essotelta.