Kaksi uutta koronatartuntaa Essoten alueella – Tiedossa ei kuitenkaan ole uusia altistumisia

25.09.2020

Artikkelin kuva

Essoten alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Molemmat uudet positiiviset koronatestin tulokset liittyvät aiemmin havaittuihin tartuntaketjuihin, eikä uusia altistumisia ole tullut tietoon.

– Viikonloppu ja ensi viikon alkupuoli kertovat paljon siitä, onko viimeisimmästä tartuntaryppäästä tautia päässyt leviämään väestössä laajemmin. Toistaiseksi tähän ei ole ollut viitteitä, mutta taudin itämisaika merkittävimmistä altistuksista on vielä menossa, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Tulevan viikonlopun ajaksi Essote suosittelee Mikkelin alueella:

– ravintoloita rajaamaan aukiolonsa enintään kello 24.00 saakka
– välttämään suurten väkimäärien kokoontumisia
– rajaamaan mahdolliset juhlimiset pieniin porukoihin
– pitämään turvavälejä kaikkiin niihin, jotka eivät kuulu samaan talouteen

Maskisuositus on alueella voimassa aiemmin annetun ohjeen mukaisesti eli maskeja suositellaan käytettäväksi seuraavissa tilanteissa:

– joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
– koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella (esimerkiksi päivystykseen hakeutuminen)
– riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
– julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.