Karjalan Liitto juhlii ekumeenisesti Mikkelissä maaliskuun puolivälissä

19.02.2020

Artikkelin kuva

PÄIVITYS 13.3.2020: TAPAHTUMA PERUTTU KORONAVIRUKSEN VUOKSI!

 

Mikkelissä järjestetään maaliskuun puolivälissä Karjalan Liiton ekumeeniset hengelliset päivät. Järjestelyistä vastaavat muun muassa Karjalan Liiton Etelä-Savon piiri, Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta sekä Saimaan ortodoksinen seurakunta. Mikkelin evankelisluterilainen hiippakunta koordinoi juhlia.

Karjalan Liiton hengellisiä päiviä on järjestetty lähes Liiton koko olemassaolon ajan. Hengellisen elämän ja kirkollisen kulttuurin vaaliminen on olennainen osa Liiton toimintaa. Tänä vuonna hengelliset päivät ovat tavallista merkittävämmät kahdesta syystä: Karjalan Liitto täyttää 80 vuotta ja talvisodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta.

Käytännön vastuun päivien järjestämisestä kantavat paikkakunnan karjalaisjärjestöt ja Karjalan Liiton piiri yhdessä paikallisseurakuntien kanssa. Päivien aikana kuullaan puheita ja esitelmiä ajankohtaisista aiheista, vaihdetaan kokemuksia sekä pohditaan, miten edistää ja uudistaa ekumeenista karjalaista toimintaa. Luonnollisesti itäsuomalaiseen tapaan päiville pitää järjestää sopivasti aikaa naapurloihen tapaamisille, joiden kanssa voi haastella mukavia. Aina on myös piirakat ja paistit olleet tarinoiden vauhdittajina. Luonnollisesti on jumalanpalveluksia sekä luterilaisessa että ortodoksisessa kirkossa. Lisäksi iltatee tai tsuajuilta lauantaina. Ekumeenisten hengellisten päivien yhteydessä järjestetään talvisodan päättymisen muistotilaisuus.

Ekumeenisilla päivillä on pitkä perinne

Karjala-seuroissa on ollut hartauspiirejä vuodesta 1940 lähtien, mutta hengellisten päivien perinne alkoi vuonna 1959 Lahdessa järjestetyistä hengellisistä päivistä. Päivien teema on liittynyt Karjalan Liiton vuositeemaan. Karjalaisiin harrastuksiin ja rientoihin voi osallistua paikkakuntien järjestöjen kautta. Ohjelmaa ja toimintaa koordinoi Karjalan Liiton keskustoimisto Helsingin Karjalatalolta käsin. Liiton hallituksen puheenjohtaja Pertti Hakanen aloittaa liiton toiminnanjohtajana toukokuussa Satu Hallenbergin jäädessä eläkkeelle.

Esitelmä evakkojen kokemuksista          
    
Lauantaina 14.4. kello 17.30 on tuomiokirkkoseurakunnan esitelmätilaisuus seurakuntakeskuksessa. Kasvatustieteen tohtori Eeva Riutamaa esitelmöi aiheesta Maan korvessa kulkevi – evakkolasten kasvukokemusten tunnemuistot ja hyvinvointi. Kiinnostuksen evakkolasten tarinoihin sytytti oman äidin surumielisyys, johon sisältyi piiloteltu totuus omasta lapsuudesta ja evakkokokemuksista. Eevan äiti oli evakkolapsi ja ortodoksi, jota kiusattiin ja haukuttiin koulussa.

– Edustan itse sitä joukkoa evakkolasten jälkeläisistä, joiden perheessä ei puhuttu koskaan mitään tapahtuneista asioista. Minä en lapsena edes tiennyt, että äidilläni on karjalaiset juuret, Eeva kertoo. Asiaa on tutkittu vielä varsin vähän. Teema pohjautuu Riutamaan väitöskirjaan.

karjalanliitto.fi

Kuva: Mikkelin tuomiokirkko, Harri Heinonen