Kaupunginhallituksen päätöksiä 16.5.2022

kaupunginhallituksen huone ja nuija

Kaupunginhallitus, kokous 16.5.2022

§ Esityslista

§ 211 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset

Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-​oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 212 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset, kaupunginjohtaja

Koska kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei ole havainnut viranhaltijapäätöksissä sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle puheenjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 213 Kaupunginvaltuuston kokouksen 28.3.2022 täytäntöönpanot

Todettuaan, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene kaupunginvaltuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ne ole lainvastaisia, kaupunginhallitus päättää niiden täytäntöönpanosta esityslistan päätösehdotuksen mukaisesti. Hyväksyttiin.

§ 214 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu, syksy 2022

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä edellä esitetyn kaupunginhallituksen kokousaikataulun. Kokoukset pidetään hybridikokouksina.

Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,​ että se päättää pitää valtuuston kokoukset:
29.8.2022
26.9.2022
14.11.2022 (Veroprosentit + TA)
12.12.2022
23.1.2023

ja että valtuusto kokoontuu tarpeen mukaan kuntalain 94 §:ssä mainitulla tavalla. Kokoukset aloitetaan klo 17.00. Kokoukset pidetään hybridikokouksina. Keskustelun aikana esittelijän esityksestä muutettiin valtuuston kokous 14.11.2022 kokous alkaa klo 12.00.

Mahdollisista valtuuston seminaareista päätetään erikseen.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

§ 215 Mikkelin Seudun Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajisto v. 2022

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tietoonsa saatetuksi Mikkelin Perussuomalaisten valtuustoryhmän ilmoituksen.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

§ 216 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa (Kalevankangas) / Jokikatu 9

Keskustelun aikana Raimo Heinänen esitti Satu Taavitsaisen kannattamana, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin,​ että Minna Pöntinen ilmoitti olevansa esteellinen (isännöinti) ja poistui kokokouksesta tämän pykälän ajaksi. Ilmoitus hyväksyttiin.

§ 217 Paljavesi – Niinivesi rantayleiskaavan muutos / Rintala

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä alustavasti Paljavesi – Niinivesi rantayleiskaavan muutoksen osalla tilaa Rintala 491-514-2-1 sekä tilalla Kaisankallio 491-514-2-28, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

§ 218 Syysjärvi-Toplasen rantaosayleiskaavan muutos / Kinnarinkangas

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä alustavasti Syysjärvi-Toplasen rantaosayleiskaavan muutoksen tilalla Suontaus 491-410-3-14 sekä ja osalla tiloista Taipale 491-410-3-52 ja Kinnarinkangas 491-434-6-62, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

§ 219 Luonterin rantayleiskaavan muutos / Hepolahti

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä alustavasti Luonterin rantayleiskaavan muutoksen osalla tilaa Hepolahti 491-473-2-30, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

§ 220 Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto:

  1. Päättää asettaa kuntalain 35 §:n mukaisen tilapäisen valiokunnan selvittämään, nauttiiko Mikkelin kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta valtuuston luottamusta.
  2. Valitsee tilapäiseen valiokuntaan 5 – 7 jäsentä.
  3. Valtuuttaa valiokunnan valitsemaan keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
  4. Päättää, että valiokunta voi ottaa itselleen sihteerin.
  5. Päättää määräajasta, minkä kuluessa tilapäisen valiokunnan tulee laatia selvitys, onko Mikkelin kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta  menettänyt valtuuston luottamuksen ja mikä on luottamuksen menettämisen peruste.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

§ 221 Etelä-Savon hyvinvointialueen esitys Mikkelin kaupungille yhteisen tukipalveluyhtiön perustamisesta erityisesti ruoka ja puhtauspalvelujen tuottamista varten

Kaupunginhallitus päätti, että Mikkelin kaupunki aloittaa neuvottelut Etelä-Savon hyvinvointialueen ja kaupungin yhteisen ruoka- ja puhtauspalvelujen in-house -yhtiön perustamisesta.

Merkittiin, että Pirkko Valtola, Satu Taavitsainen, Jarno Strengell, Tanja Hartonen ja Oskari Valtola ilmoittivat olevansa esteellisiä (aluehallituksen jäsen/varajäsen) ja poistuivat kokouksesta. Ilmoitukset hyväksyttiin.  Mukana tässä pykälässä olivat varajäsenet Petri Tikkanen ja Jenni Tissari.

§ 222 Luettelo valtuustoaloitteista, joita ei ole käsitelty 31.12.2021 mennessä

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tietoonsa saatetuksi liitteen mukaiset valtuustoaloitteet, joita ei oltu loppuunkäsitelty 31.12.2021 mennessä.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

§ 223 Valtuustoaloite: Uimarannat säilytettävä ja uimista Mikkelissä kehitettävä

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kaupunkikehityslautakunnan vastauksen valtuutettujen Satu Taavitsaisen ja Petri Pekosen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

§ 224 Valtuustoaloite: Selvitys kansainvälisen IB-luokan perustamisesta/aloittamisesta Mikkelissä sekä A2 -kielen vaaditun ryhmäkoon pienentämisestä/opettamisen digitalisoimisesta.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kasvatus- ja opetuslautakunnan vastauksen valtuutettu Kati Häkkisen ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.