Kaupunginhallituksen päätöksiä 8.3.2021

08.03.2021

Artikkelin kuva

§ 90 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset, kaupunginjohtaja

Koska kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista, mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle puheenjohtaja ehdottaa, ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta em. päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 91 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset

Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-​oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 92 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset

Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-​oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 93 Metsä-Sairilan vedenpuhdistamon operointipalveluiden hankintapäätös 

Kaupunginhallitus päätti valita Mikkelin Vesilaitoksen operointipalvelujen tuottajaksi ja puhdistamoon liittyvien palvelujen kehittämiskumppaniksi tarjouskilpailun perusteella kokonaistaloudellisimman tarjouksen tehneen Operon Finland Oy.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti valtuuttaa Mikkelin Vesilaitoksen ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n neuvottelemaan palvelusopimukset valituksi tulleen palveluntuottajan kanssa ja oikeuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan ko. sopimukset.

Tarjouksen hyväksymisestä tehty päätös ei vielä muodosta sopimusta vaan sopimus syntyy vasta hankintasopimuksen allekirjoituksilla.

Keskustelun aikana Jukka Pöyry esitti asian palauttamista uuteen valmisteluun vastuuhenkilöiden selvittämiseksi ja nimeämiseksi. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi. Jukka Pöyry jätti eriävän mielipiteen.

Merkittiin, että Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toimitusjohtaja Juha Kauppinen ja hankinta-asiantuntija Ilkka Liljander selostivat asiaa kaupunginhallitukselle.

§ 94 Mikkelin Pesula Oy:n osakkeiden myynti

Merkitään, että Arto Seppälä ja Mali Soininen ilmoittivat olevansa esteellisiä (Mikkeli Pesula Oy:n hallituksen jäseniä) ja poistuivat kokouksesta. Ilmoitukset hyväksyttiin. Tilalle Juha Vuori. Puheenjohtajana 1. varapuheenjohtaja Kirsi Olkkonen.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää myydä yhdeksänkymmentä (90) Mikkelin Pesula Oy:n osaketta Osuuskauppa Suur-Savolle yhteensä 1.071.428,40 eurolla ja hyväksyy liitteenä olevan kauppakirjan.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään kauppakirjaan vähäisiä muutoksia.

§ 95 Mikkelin keskussairaalan tontin ostaminen Mikkelin kaupungille ja vuokraaminen Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle sekä lisämäärärahaesitys

Merkitään, että Arto Seppälä ja Seija Kuikka ilmoittivat olevansa esteellisiä (Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän hallituksen jäseniä) ja poistuivat kokouksesta. Ilmoitukset hyväksyttiin. Puheenjohtajana toimi 1. varapuheenjohtaja Kirsi Olkkonen.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että Mikkelin kaupunki ostaa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymältä Mikkelin keskussairaalan tontin 491-2-1-4 hintaan 4 900.000 euroa ja samalla vuokraa ko. tontin Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle 245.000 euron vuosivuokralla, jota muutetaan vuosittain tilastokeskuksen elinkustannusindeksin muutosta vastaavasti. Tontin 491-2-1-4 vuokra-aika on 31.12.2026 asti, jonka jälkeen vuokraajan vuokraoikeus jatkuu keskeytymättä 50 vuotta siten, että vuokra-aika päättyy 31.12.2076, ellei vuokralainen irtisano vuokrasopimusta 31.12.2025 mennessä.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää kaupan toteuttamista varten 4 900.000 euron suuruisen lisämäärärahan.

§ 96 Kyyhkylän ranta-asemakaavan kumoaminen / Kyyhkylänniemi

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä alustavasti Kyyhkylän ranta-asemakaava kumoamisehdotuksen tiloilla 491-404-1-191, -1-192, -1-193, -1-194,-1-189, -1-9,- 1-259, -1-224 ja -1-237 / Kyyhkylänniemi, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta, Etelä-Savon pelastuslaitokselta ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.

§ 97 Pienten vesistöjen rantaosayleiskaavan muutos / Rantaväkkärä

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä alustavasti Pienten vesistöjen rantaosayleiskaavan muutosehdotuksen tiloilla 491-508-10-46 / Rantaväkkärä, asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot rakennusvalvonnalta, Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta ja Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

§ 98 Asemakaavan muutos 2. kaupunginosa (Maunuksela), Maaherrankatu 31 / Sininen talo

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä alustavasti 2. kaupunginosan (Maunuksela) korttelin 11 osaa (tontit 115,1115 ja 123) koskevan asemakaavan muutosehdotuksen, asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää siitä viranomaislausunnot seuraavilta tahoilta: Mikkelin Vesilaitos, Etelä-Savon pelastuslaitos, asukasyhdistykset, Etelä-Savon Energia Oy, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Museovirasto, Savonlinnan maakuntamuseo, teleoperaattorit, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, Infra-aluepalvelut sekä rakennusvalvonta- ja jätehuoltopalvelut.

§ 99 Vuorikatu 19-23 / rakennusoikeuden myyminen

Kaupunginhallitus päätti myydä muodostettavan tontin 491-3-9-1 Rakennusliike Ola Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 505.000 euron kauppahinnalla ja muutoin tavanomaisin kaupan ehdoin.

§ 100 Rakennuskielto Siikasaareen osaan tilasta 491-487-2-240

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se määrää rakennuskiellon edellä mainittuun osaan tilaa 491-487-2-240 ja asettaa päätöksen julkisesti nähtäville.

§ 101 Ylitys- ja alitusoikeudet vuodelta 2020

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy talousarvion 2020 menoihin ylitysoikeuden, tuloihin alitusoikeuden sekä toimintakatteen alituksen seuraavasti:
Ympäristölautakunnan tulojen alitus 12 835 euroa
Kasvatus- ja opetuslautakunnan tulojen alitus 424 683 euroa
Hallinto- ja elinvoimapalveluiden Essoten menojen ylitys 549 452 euroa
Muut hallinto- ja elinvoimapalvelut (ilman Ruoka- ja puhtauspalveluita ja Essotea) menojen ylitys 126 000 euroa.
Ruoka- ja puhtauspalveluiden toimintakatteen alitus 109 757 euroa
Investoinnit, Kattilansillanpäiväkoti +16 000 euroa
Investoinnit, Otavan päiväkoti +1000 euroa
Investoinnit, Mikaelin kunnostus +3000 euroa
Investoinnit, Rantakylän kentän huoltorakennus +10 000 euroa
Investoinnit, Kaupungintalon arkistotilan muutostyöt +3000 euroa
Investoinnit, Virastotalon peruskorjaus +115 000 euroa
Investoinnit, Pyöräilyn ja kävelyn edistäminen +44 000 euroa
Investoinnit, Puistot ja leikkipaikat +5000 euroa
Investoinnit, Naistingin lintukosteikko +8000 euroa
Investoinnit, Uimarantojen kunnostukset +1000 euroa
Investoinnit, Liikuntapaikkojen kunnostuksen +35 000 euroa
Investoinnit, Maa- ja vesialueiden myyntitulot -94 000 euroa
Investoinnit, Vesiliikelaitoksen puhdistamoinvestointi +3 070 000 euroa
Investoinnit, Etelä-Savon Pelastuslaitoksen investointimenot +60 000 euroa
Investoinnit, Etelä-Savon Pelastuslaitoksen investointitulot -61 000 euroa

Hyväksyttiin.

§ 102 Kaupunginhallituksen avustukset 2021

Keskustelun aikana Kirsi Olkkonen ilmoitti olevansa esteellinen (Mikkeli Oppaat ry:n opas) ja poistui kokouksesta. Ilmoitus hyväksyttiin.

Esittelijä muutti esitystä niin, että Elämäni Eläimet ry:n avustus nostetaan 2.000 euroon.

Kaupunginhallitus päätti myöntää toiminta-avustukset (kp Avustukset) seuraavasti:
Mikkelin veteraaniyhdistyksille 15.000 euroa
Elämäni Eläimet ry:lle 2.000 euroa
Mikkelin Oppaat ry:lle 1.000 euroa

§ 103 Valtuustoaloite: Mielenterveyden ensiapukoulutus oppilaille ja opettajille

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelle valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään kesäkuussa 2021.

§ 104 Valtuustoaloite: Vuoden Järjestö-palkinto

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelle valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään kesäkuussa 2021.

§ 105 Valtuustoaloite: Tanssitilat Mikkelin eläkeläisjärjestöille

Esittelijä muutti esitystä niin, että valmisteluvastuu asumisen ja toimintaympäristön palvelualueelle.

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen asumisen ja toimintaympäristön palvelualueelle valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään kesäkuussa 2021.

§ 106 Valtuustoaloite: Orijärven rantatie 1 tontin muuttaminen urheilu- ja virkistyspalvelualueeksi

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen asumisen ja toimintaympäristön palvelualueelle valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään kesäkuussa 2021.

§ 107 Valtuustoaloite avoimuuden lisäämiseksi sisäilmaongelmissa

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen asumisen- ja toimintaympäristön palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään kesäkuussa 2021.

§ 108 Valtuustoaloite: Mikkelin on laadittava oma monipaikkaisuuden toimenpideohjelma

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen konserni- ja elinvoimapalveluiden palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään kesäkuussa 2021.

§ 109 Valtuustoaloite maksuttoman joukkoliikenteen laajentamiseksi 2. asteen opiskelijoille

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen valmisteltavaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vastaus aloitteeseen tulee käsitellä kaupunginhallituksessa viimeistään kesäkuussa 2021.

§111: LISÄPYKÄLÄ: Kaupunginjohtajan erityistoimivallan käyttöönottaminen poikkeusoloissa           

Valtioneuvosto on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan maanantaina 1. maaliskuuta, että maassa vallitsevat valmiuslain 3 §:n 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot Poikkeusolot toteava valtioneuvoston päätös tulee voimaan välittömästi ja se on voimassa toistaiseksi, kunnes se kumotaan.

Valmiuslain 3 §:n 5 kohdassa säädetään poikkeusoloksi vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.

Suomessa covid-19-tautitapausten määrä ja ilmaantuvuus ovat kohonneet helmikuun 2021 alun jälkeen erittäin nopeasti. Muuntuneen koronaviruksen aiheuttamat tartunnat ovat selvästi lisääntyneet, mikä voi jo osaltaan kiihdyttää epidemian kasvua ja johtaa sairaala- ja tehohoidon merkittävään kuormittumiseen, jos tartuntojen määrää ei saada käännetyksi laskuun.

Kaupungin hallintosäännön 37 §:ssä todetaan
”Erityistoimivalta voidaan ottaa käyttöön tilanteissa, joissa paikallinen, kansallinen tai kansainvälinen häiriötilanne niin vaatii. Erityistoimivallan käyttöönotosta päättää kaupunginhallitus tai kiireellisessä tapauksessa kaupunginjohtaja itse. Kaupunginjohtajan käyttäessä erityistoimivaltaa, tiedotetaan siitä viipymättä kaupunginhallituksen jäseniä. Häiriötilanteiden aikana kaupunginjohtaja voi käyttää hallintosäännön määrittelemästä toimivallasta poiketen päätösvaltaa peruspalveluiden tai kuntalaisten turvaamiseksi ja häiriötilanteiden normalisoimiseksi. Lisäksi kaupunginjohtajalla on oikeus päättää kaikista kaupungin palveluiden vaatimista tilapäisistä muutoksista häiriötilanteen niin vaatiessa. Kun kyseessä on kansallinen/kansainvälinen häiriötilanne, päätöksissä huomioidaan kansalliset ohjeet ja suositukset. Erityistoimivallan nojalla tehdyt päätökset valmistellaan aina häiriötilanteiden johtoryhmän tai johtoryhmän kokoukseen osallistuvan asiantuntijan toimesta. Erityistoimivallan käyttämisen lakkaamisesta päättää kaupunginhallitus."

Päätösehdotus:                       
Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginjohtajalla on käytössä hallintosäännön 37 §:n mukainen erityistoimivalta. Toimivalta on käytössä heti ja on voimassa toistaiseksi.

Hyväksyttiin.