Kaupunginorkesteri juhlistaa suomalaisen musiikin päivää 8.12.

30.11.2018

Mikkelin tuomiokirkossa 8.12. kello 15 kuullaan Einojuhani Rautavaaran ja Jean Sibeliuksen jousiteoksia Jyrki Lasonpalon johdolla. Toivo Kuulan ja Oskar Merikannon kansallisromanttisten lauluteoksien tulkitsijana loistaa Suomen Kansallisoopperan sankaritenori Jyrki Anttila. Suomalaisen musiikin päivää vietetään Sibeliuksen syntymäpäivän mukaan. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Oskar Merikannon syntymästä ja 100 vuotta Toivo Kuulan kuolemasta.

Tenori Jyrki Anttila (kuvassa) on konsertoinut muun muassa Yhdysvalloissa, Japanissa, Australiassa ja Ruotsissa. Lisäksi hän on vieraillut useissa Suomen maakuntaoopperoissa, sekä suomalaisten orkestereiden solistina.

Mikkelin kaupunginorkesterin konserttimestari Jyrki Lasonpalo on toiminut muun muassa konserttimestarina Suomalaisessa kamariorkesterissa, Turun filharmonisessa orkesterissa sekä Sinfonia Lahdessa. Lasonpalo on esiintynyt kamarimuusikkona Yhdysvalloissa, Venäjällä, Pohjoismaissa ja useissa Keski-Euroopan maissa.

Konsertin kesto on noin tunti.

SUOMALAISEN MUSIIKIN PÄIVÄ
8.12.2018 klo 15, Mikkelin tuomiokirkko (Ristimäenkatu 2)
Liput

Jyrki Lasonpalo, konserttimestari
Jyrki Anttila, tenori

Oskar Merikannon lauluja: Elämälle, Laatokka, Anniina, Muistatko vielä sen virren, Hyvästi, Omenankukat
E-J Rautavaara: Canto II
Jean Sibelius: Presto
Toivo Kuula: Sanaton laulu
Toivo Kuulan lauluja: Tule armaani, Kesäyö kirkkomaalla, Tuuli se taivutti koivun larvan, Eikä sitä sanaa sanoa saisi, Voi niitä tuntia tuhansia, Tuoltapa näkyy se punainen talo