Kaupunginorkesterin uusi intendentti on aloittanut tehtävässään

Mikkelin kaupunginorkesterin intendenttinä on vuoden 2018 alussa aloittanut 35-vuotias Jaakko Antila.

– Työssäni haluan painottaa, ettei klassinen musiikki suinkaan ole jäykkää, vaan se voi olla viihdettä, piristystä ja kokemuksia siinä missä esimerkiksi urheilukin, Antila sanoo.

Uusi intendentti lupaa, että kaupunginorkesterin yhteistyökuviot syventyvät. Yrityksiä, seuroja ja järjestöjä tullaan lähestymään maakunnallisestikin. Uusia toimintatapoja kartoitetaan ja edelleen madalletaan kynnystä tulla kuuntelemaan kaupunginorkesterin soittamaa musiikkia.

Mikkelin kaupunginorkesteri on kahdentoista soittajan jousiorkesteri. Pienen kokonsa ansiosta se taipuu moneen, eikä esiintyminen kauppakeskuksessa, sairaalassa, palvelukodissa tai koulussa ole tavatonta. Matalan kynnyksen vierailuja pyritään tekemään jatkossakin.

– Toisaalta orkesterilla on joitakin rajoituksia ohjelmistolle, mutta sitä asiaa kompensoidaan yhteistyöllä, Antila kertoo.

Tulevista mielenkiintoisista konserteista Antila vinkkaa Jorma Panulan mestarikurssin konsertin helmikuun ensimmäisenä päivänä sekä siihen liittyvän avoimen harjoituksen päivää ennen.

– On hienoa, että Panulan kaltainen suuri persoona saapuu Mikkeliin. Lisäksi yksi mielenkiintoinen lisämauste orkesterin kevääseen on pääsiäisen aikaan, kun koko kokoonpano soittaa bluesia Saimaa Bluesin yhteydessä järjestettävässä illalliskonsertissa, tuore intendentti hehkuttaa.

Linkki: Mikkelin kaupunginorkesterin nettisivut