Kaupungintalolla kahviteltiin Jessica Kähärän kunniaksi

15.11.2018

Keskiviikkona 14.11. Mikkelin kaupungintalolla järjestettiin mitalikahvitus 17-vuotiaan Mikkelin Kilpa-Veikkojen urheilijan Jessica Kähärän kunniaksi. Kaupunki muisti Kähärää 2000 euron adressilla.

Mikkelin kaupungin ja Etelä-Savon Liikunnan järjestämässä tilaisuudessa onniteltiin nuorten olympiapronssia korkeushypyssä voittanutta Jessica Kähärää. Kilpa-Veikkojen lahjakas urheilija kantoi myös Suomen lippua nuorten kisoissa lokakuussa Buenos Airesissa, Argentiinassa. Kähärä on historian viides suomalainen, joka on yltänyt mitaleille nuorten kesäolympialaisissa.

– Jessica on yksi osoitus siitä, että Mikkelissä on huippunuoria ja menestyjiä. Monet ihmiset ovat suuresti iloinneet Jessican saavutuksesta, puheen tilaisuudessa pitänyt kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Aholainen sanoo.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen puheenjohtaja Juha Putkonen kiitteli Jessican urheilullisen perheen tukea ja kannustusta. Urheilija itse kiitti tilaisuudessa erityisesti sponsoreitaan Osuuspankkia sekä Osuuskauppa Suur-Savoa.

Jessica Kähärä on monipuolinen yleisurheilulahjakkuus: Hän kilpailee myös kolmiloikassa, pituushypyssä sekä juoksulajeissa. Kesällä 2018 17-vuotiaiden EM-kisoissa Unkarissa Kähärä oli korkeushypyssä toinen ja kolmiloikassa kolmas.

Rantakylästä kotoisin olevan Kähärän urheileminen alkoi viisivuotiaana. 13-vuotiaaksi asti Kähärän päälajina oli jalkapallo, lisäksi hän pelannut lentopalloa ja hiihtänyt.

Urheilu on keskeinen Kähärän perheessä. Jessican sisar ja veli hiihtävät. Lisäksi hänen äitinsä on entinen huippulentopalloilija.

Mikkelin kaupunki onnittelee Jessica Kähärää nuorten olympiapronssin johdosta ja toivottaa onnea ja menestystä tuleviin koitoksiin!