Kaupunki muistaa syntyviä vauvoja Made in Mikkeli -myssyillä

Myssyn luovutustilaisuus

Mikkelin kaupunki muistaa Mikkelin keskussairaalassa syntyviä vauvoja myssyllä. Myssyn etuosaan on painettu yksi kaupungin iskulauseista: ”Made in Mikkeli”.

Myssyt ovat luomupuuvillaa ja ne ovat väriltään valkoisia. Myssyjä on toimitettu Mikkelin keskussairaalan synnytysosastolle 500 kappaletta ja ne on tarkoitettu kaikille Mikkelissä syntyville vauvoille.

Kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen toteaa, että myssylahjoituksen tavoitteena on tuoda vauvaperheille hyvää mieltä.

”Lapsen syntymä on aina erityinen hetki. Myssy on muisto tästä hetkestä, mutta myös käyttöesine, jonka toivomme löytävän monen Mikkelissä syntyvän vauvan päähän.”

Synnytysosasto ja täällä syntyvät lapset nähdään tärkeiksi Mikkelille, mutta myös koko Etelä-Savolle.

”Synnytysosaston sijaitseminen Mikkelissä mahdollistaa mikkeliläisille synnytykset lähipalveluna. Lisäksi täällä syntyvät lapset edistävät koko Etelä-Savon elinvoimaisuutta. Nämä kaksi isompaa teemaa olivat mielessämme tätä myssykampanjaa miettiessämme”, Hänninen jatkaa.

Ensimmäisen pipon Hänninen kävi luovuttamassa Sara ja Santeri Kontion tuoreelle mikkeliläiselle Elsa-vauvalle.

”Laitetaanko jo varastoon näitä pipoja lisää?”, Hänninen tiedusteli perheeltä pipon luovutustilaisuudessa.

”Eihän sitä koskaan tiedä. Katsotaan sitten uudestaan”, vihjaisi Sara Kontio vastaukseksi.

Pipot riittävät näillä näkymin puolen vuoden tarpeisiin. Hänninen kuitenkin lupaa, että mikäli pipot saavat hyvän vastaanoton, kaupunki voi tilata niitä myös lisää.

Essoten synnytysosastolla arvioidaan tämän vuoden aikana syntyvän noin 700 vauvaa. Viime vuonna synnytyksiä oli 651 ja lapsia syntyi 658.

”Kiitän Mikkelin kaupungin viestintää hauskasta ideasta. Otamme myssyt ilolla vastaan ja jaamme niitä kaikille perheille, jotka haluavat pienen humoristisen muiston tärkeästä tapahtumasta”, sanoo Essoten synnytysyksikön osastonhoitaja Päivi Yrjönen.

vauva myssy päässä