Kesäbloggaajan kulmaus: Imagokuvausten kulisseissa

14.06.2019

Kirkkopuistossa on hässäkkää. Kaksi koiraa, joista toinen on vielä pentu, juoksentelevat ympäriinsä haistelemassa kaikkea uutta. Pieni, länkkärityyliin puettu poika istuu hieman hämmentyneenä vaunuissa, jotka on nekin koristeltu länkkärityyliin. Nurmikolla lojuu puisia laatikoita täynnä perunoita, porkkanoita, kurkkuja ja raparpereja. Vaunujen edessä seisoo salamavalo, joka meinaa kaatua tuulessa, jos siitä ei pidä kiinni. Valokuvaaja tutkailee sopivia kuvakulmia kameransa läpi, ja muutama avustaja tarkkailee tilannetta hieman kauempaa. Kyseessä on Mikkelin kaupungin imagokuvaukset, joissa otetaan kuvia kaupungin markkinointiin.

Aluksi kaikki näyttää olevan sekaisin. Kasvislaatikoiden paikkoja ja kasvisten asettelua joudutaan muuttamaan useaan kertaan. Koirat eivät malta pysyä paikoillaan ja lapsimallia ujostuttaa. Onneksi kuvaukset eivät kuitenkaan kaadu tähän. Porkkanan napostelun ja koirien rapsuttelun ansiosta mallin ujous on pian selätetty ja koirien häsellys käännetty voitoksi ottamalla hauskoja tilannekuvia.

Takana ovat onnistuneet kuvaukset. Vaikka en vielä näe lopputulosta, uskon, että kuvat ovat kerrassaan valloittavia. Mitä muuta voisi odottaakaan, kun malleina toimivat herttainen lapsi ja suloiset koirat!