Kesäbloggaajan kulmaus: Torin esiintymislava avaa mahdollisuuksia nuorille taiteilijoille

02.07.2019

Torin esiintymislavan avajaiset alkavat kaupungin teknisen johtajan Jouni Riihelän suorittamalla perinteisellä nauhan leikkauksella, mutta loput ohjelmanumerot ovat perinteistä kaukana. Aluksi kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen julkistaa asfalttitarroihin liittyvän Instagram-haasteen, ja sen jälkeen nuoret ottavat lavan haltuun. Katsojille tarjoillaan kaksi kappaletta hyväntuulisia kaupungin kulttuuripalveluiden kesätyöntekijöiden tanssiesityksiä, joista toisessa on mukana jopa miekka. Hetkeksi joudutaan siirtymään sisälle Stellaan sateen uhan vuoksi, kun noin 15-25-vuotiaista soittajista koostuva sinfoniaorkesteri Vivo avaa Mikkelin musiikkijuhlat. Heti tämän jälkeen palataan kuitenkin takaisin torille, sillä viimeisenä vuorossa on Kirjoitusvirheisen Kreivin keikka, joka sisältää niin musiikkia kuin bändin laulaja Roope Nykäsen runojen lausuntaa.

On hienoa nähdä, kuinka vahvasti nuoret ovat esillä lavan avajaisissa. Sinfoniaorkesteri Vivo mukaan lukien siellä nähdään kymmeniä tulevaisuuden lupauksia. Voin vain kuvitella, kuinka tärkeä lava tulee olemaan heille ja muille mikkeliläisille nuorille taiteilijoille. Esimerkiksi Nykänen lupaa, että Kirjoitusvirheinen Kreivi tullaan näkemään torilla uudelleenkin. En todellakaan usko, että he ovat ainoita nuoria, jotka nousevat lavalle tulevaisuudessa. Jo avajaisissa nähdään tanssia, useampia eri musiikkigenrejä sekä runonlausuntaa, niin varmasti jatkossakin.