Kesäkatu tulee perjantaina 26.7. – luvassa elävää musiikkia, tanssia ja tuunattuja ajoneuvoja

23.07.2019

Artikkelin kuva

Kuukauden viimeinen perjantai kokoaa Mikkelin keskustaan jälleen monipuolisen tarjonnan paikalliskulttuuria ja muita toimijoita. Kolmen tunnin kestoinen koko perheen tapahtuma alkaa tulevana perjantaina kello 17 Mikkelin torilla ja kävelykadulla. Kesäkatu järjestetään Mikkelin keskustassa jokaisen kesäkuukauden viimeisenä perjantaina. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja sen juontaa Viki Vänttinen.

Heinäkuun Kesäkadun monipuolinen ohjelma keskittyy ns. Hallituskadun keskusaukiolle ja kävelykadun matkakeskuksen puoliseen päätyyn, jossa on esillä Extreme Customsin ja EC Car shown ajoneuvoja. – Edelliskesinä tapahtumassamme esillä olleet tuunatut ajoneuvot ovat vetäneet tapahtumaan erittäin paljon aiheesta kiinnostuneita katselijoita, kertoo tapahtuman tuottaja Mikko Romo ja kehuu yhteistyötä Extreme Customsin ja EC Car shown väen kanssa kanssa.

Kesän kolmannella Kesäkadulla on tarjolla muun muassa monipuolista musiikkia, tanssia, tuunattuja ajoneuvoja ja toimintaa lapsille. Kaupungin kyselytuokion aiheena on Sodan ja rauhan keskus Muisti.

Ohjelmiston ydin koostuu erilaisista musiikki- ja tanssiesityksistä.

Etelä-Savon tanssiopiston lapsiryhmät esittävät tanssejaan Samir ja Cecile Ataein koreografioin. Ja tanssikoulu La Carmencita esittää Värimerellä -teoksen, jossa värit, tanssi ja musiikki yhdistyvät.

Musiikkia on tarjolla taas monelta eri tyylisuunnalta. Kesäkadulla esiintyvät Ajopuu, Anna ja Jed-I. Lisäksi Mikkelin tanssihullut räväyttävät jälleen Kesäkadun päätteeksi katutanssit, joihin toivotamme kaikki tanssinystävät tervetulleiksi.

Lisäksi ohjelmassa on Kesäkadun vakiovieras Leena Maaranen ja hänen tunteikkaat runonsa. Ja ääneen päästetään myös mikkeliläinen nuori stand-up lupaus Julle, joka hieraisee yleisön nauruhermot levälleen illan esityksellään.

Osa torikauppiaista on tapahtuman ajan paikalla ja myös osa torikahviloista on avoinna. Mikkejuna kuljettaa Kesäkadulla ja lähdöt ovat tasatunnein Mikkelin kirjaston pysäkiltä kello 17, 18 ja 19.