Kirjaston kulttuurikahvila palaa kesätauolta

01.08.2022

Artikkelin kuva

Kirjaston ja Kulttuurin unelmavuoden kulttuurikahvila palaa kesätauolta torstaina 11.8. Tuttuun tapaan kulttuuria ja kahvia on tarjolla pääkirjaston yläaulassa.

Kulttuurikahvila-toiminta käynnistettiin maaliskuussa Kulttuurin unelmavuosi 2022 -hankkeen ja Mikkelin pääkirjaston yhteistyönä. Kulttuuria ja kahvia on tarjolla säännöllisesti kerran kuussa, koko vuoden ajan pois lukien kesäkuukaudet.

Kulttuurikahvila tarjoaa ihmisille mahdollisuuden nauttia paikallisten kulttuurin ja taiteen tekijöiden esityksistä ja tuotoksista lämpimän kahvikupposen äärellä. Ohjelmapuolella on mukana niin musiikkia kuin teatteria. Ohjelma käynnistyy Tiina Bolzin ja Jani Luoman musiikilla. Heiltä kuullaan kaksi settiä kello 14.30 ja 15.30. Näyttelijä Pauliina Hukkasen Avomielinen Anneli hauskuuttaa ja viihdyttää katsojia jopa kaksi kertaa. Avomielisen Annelin esitykset nähdään kello 16.30 ja 17.30. Kahvilan aikana mukana menossa on myös Mikkelin Teatteri.

Kulttuurikahvilan tavoitteena on rikastuttaa kirjaston tapahtumatarjontaa sekä tarjota matalankynnyksen kulttuurikokemuksia. Se on tarkoitus juurruttaa osaksi kirjaston toimintaa myös Kulttuurin unelmavuoden jälkeen.

Kulttuurikahvilaan on vapaa pääsy. Kahvilan tuotteet ovat omakustanteiset.

Aikataulu
klo 14.30 Tiina Bolz & Jani Luoma
klo 15.30 Tiina Bolz & Jani Luoma
klo 16.30 Pauliina Hukkanen: Avomielinen Anneli
klo 17.30 Pauliina Hukkanen: Avomielinen Anneli

Vuoden muut kulttuurikahvilat järjestetään 8.9., 13.10., 10.11. ja 8.12.

Kulttuurin unelmavuoden tavoitteina ovat kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden lisääminen, kulttuuri-, taide- ja tapahtuma-alan tekijöiden työllistäminen sekä hyvinvoinnin lisääminen alueella. Hanke edistää kokonaisvaltaisesti sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista kestävyyttä. Hankkeen rahoittavat Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta sekä Mikkelin kaupunki.