Kirjastossa otetaan käyttöön uusi tapa lainata elokuvia

31.01.2019

Artikkelin kuva

Lumme-kirjastoissa otetaan helmikuun alussa käyttöön uusi tapa lainata elokuvia. Viddla-palvelun kautta elokuvia voi katsoa suoratoistona. Katselulaite voi olla esimerkiksi nettiyhteydellä varustettu televisio, tabletti tai älypuhelin.

Palveluun sivuilla viddla.fi kirjaudutaan omalla kirjastokortin numerolla ja pin-koodilla (sama kuin verkkokirjastossa esimerkiksi lainojen uusinnassa.)

Kirjastokortilla voi kukin asiakas kuukauden aikana katsoa kaksi elokuvaa. Kerran aloitetun elokuvan katsomiseen on aikaa 48 tuntia, ja halutessaan sitä voi katsoa eri laitteilla ja useita kertoja. Katkennut nettiyhteys ei siis hukkaa katselukertoja. Viddla-palvelu ei rajoita elokuvan lainaajien määrää, joten suosittukin elokuva on aina saatavilla. Kun 48 tuntia on kulunut, "elokuvalaina" palautuu itsekseen, eikä myöhästymismaksuista ole huolta.

Mitä kirjaston tarjoama elokuvavalikoima sitten pitää sisällään? Ainakin Netflixin tai HBO Nordicin kaltaisten suoratoistopalveluiden maailmaan tottunut katsoja saa tarjontaan täydennystä. Saatavana on monenlaisia lajityyppejä, sekä kotimaisia että ulkomaisia elokuvia.

Palvelu myös tunnistaa kirjastokortin haltijan iän automaattisesti ja huomioi ikärajat. Viddla on Kirjastopalvelu  Oy:n digitaalinen palvelu, jonka valikoimissa on 284 elokuvaa.

Uudesta palvelusta huolimatta perinteiset DVD:t pysyvät kirjastojen valikoimissa edelleen.