Kokoontumisrajoitukset jatkuvat – Yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty

12.02.2021

Artikkelin kuva

Itä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista. Yli 20 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on edelleen kielletty 22.3.2021 saakka.

Päätös on voimassa koko Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella eli Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntien kunnissa.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu alle 20 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta.

Heikko tilanne heijastuu myös Itä-Suomeen 

Suomessa covid-19-epidemiatilanne on edelleen epävakaa ja useilla paikkakunnilla esiintyy sekä merkittäviä tautiryppäitä että yksittäisiä tartuntoja. Aluehallintoviraston arvion mukaan paitsi alueen epidemiologinen tilanne ja todetut tartunnat, myös erityisesti uuteen koronavirusmuunnokseen liittyvät riskit ja taudin leviämisen estämisen ennakointi ovat nyt tärkeitä. Koko valtakunnan heikko tilanne heijastuu kaikille alueille. Myös alkava talvilomakausi lisää epidemian leviämisen riskiä.

Kokoontumisiin liittyvät riskit ovat suuret ja rajoitusmääräys on välttämätön tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Jos epidemiologinen tilanne muuttuu, aluehallintovirasto arvioi kokoontumisia koskevaa rajoituspäätöstä uudestaan.

Rajoituksista on hyötyä vain, jos niitä noudatetaan

On tärkeää, että kaikki suhtautuvat vakavasti ja vastuullisesti kokoontumisrajoituksiin ja noudattavat annettuja viranomaismääräyksiä ja ohjeita. Vain vastuullisella toiminnalla ja määräysten noudattamisella voimme yhdessä pitää huolen siitä, että tartuntatautitilanne ei pahene. Rokottaminen on saatu käyntiin, mutta se ei vielä poista tarvetta noudattaa annettuja hygienia- ja turvallisuusohjeita.

Muista viisi valttia:

1. Jos saat oireita, mene koronatestiin ja pysy muuten kotona.
2. Pidä yli 2 metrin turvaväli.
3. Pese kädet, yski hihaan.
4. Käytä kasvomaskia.
5. Lataa Koronavilkku-sovellus.