Koronatartunnat taas kasvussa Etelä-Savossa – Alueellinen koronanyrkki kokoontuu tiistaina

03.12.2021

Artikkelin kuva

Essoten alueella on kuluvan viikon aikana todettu jo 44 koronavirustartuntaa. Tartuntatahti on nyt toistaiseksi kovinta tämän syksyn aikana. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kaksi potilasta koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

– Tällä viikolla useassa tartunnassa lähde on valitettavasti jäänyt epäselväksi. Se kertoo siitä, että tautia on nyt paljon liikkeellä ja erityinen varovaisuus on tarpeen, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Etelä-Savon alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu tiistaina 7.12. arvioimaan tilannetta ja mahdollisia toimenpiteitä.

Essoten terveyspalveluissa kiihtyvä koronatilanne edellyttää valmiuden kohottamista ja se aiheuttaa henkilöstövajetta muissa palveluissa.

– Tämä tilanne vaikuttaa asiakkaidemme hoitoon viivästyttävästi. Joudumme esimerkiksi siirtämään varattuja leikkauksia kiireellisen hoidon turvaamiseksi, Seppälä jatkaa.

Kolmannen koronarokoteannoksen jakelu laajenee

Essote aloittaa välittömästi koronarokotteen tehosteen eli kolmannen annoksen jakelun kaikille 18 vuotta täyttäneille, joilla on kulunut vähintään viisi kuukautta toisesta annoksesta. Immuunipuutosta sairastavilla toisesta annoksesta tulee olla kulunut vähintään kaksi kuukautta.

– Näemme, että rokotteiden teho varsinkin infektioiden ehkäisyssä alkaa heiketä viiden kuukauden kohdalla. Sairaala- ja tehohoitoa vaativan taudinkuvan ehkäisyssä rokotesuojan teho näyttäisi kestävän ainakin puoli vuotta, pandemiapäällikkö Hans Gärdström arvioi.

Kolmannen rokoteannoksen jakelu toteutetaan ajanvarauksella kaikilla Essoten rokotuspisteillä. Ajan voi varata Essoten nettisivuilta huolehtien viiden tai kahden kuukauden marginaalista toiseen annokseen.

– Pyrimme resurssiemme puitteissa avaamaan rokotusaikoja myös iltoihin ja viikonlopuille, sillä on erittäin tärkeää viimeistään nyt hankkia rokottautumalla suojaa koronataudin vakavaa muotoa vastaan, Gärdström painottaa.

Koronarokotusten ajanvaraus tapahtuu Essoten nettisivuilla.