Koronatilanne on rauhallinen Essoten alueella

01.04.2020

Artikkelin kuva

Uusia koronavirustapauksia ei ole löytynyt Essoten alueelta tiistain 31.3. jälkeen.

Tilanne on tällä hetkellä rauhallinen. Essote alkaa käynnistää joitain sellaisia toimintoja, jotka on epidemian takia ajettu alas. Mikäli tilanne muuttuu, toimintoja taas vähennetään.

– Ihmisillä on paljon muitakin vakavia sairauksia, joita täytyy hoitaa ja tutkia koko ajan. Kun kutsu tulee, niin sen saajan on syytä noudattaa sitä, ellei hänellä ole flunssaoireita. Kiireettömään hoitoon kannattaa hakeutua puhelimitse ja päivystys palvelee normaalisti, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tähdentää.

Kiireettömätkin asiat hoituvat Essotessa epidemian aikana

Essoten hoitajat ja lääkärit palvelevat koronaepidemian aikana myös kiireettömissä asioissa. Puhelimitse hoidetaan sekä uusia että vanhoja oireita.

– Olemme Essoten perusterveydenhuollossa lisänneet lääkäreiden ja hoitajien puhelinvastaanottoja, kertoo perusterveydenhuollon yksikön ylilääkäri Jarmo Lappalainen.

Puhelinvastaanotoille ohjataan tarpeen mukaan ajanvarausnumerosta 015 211 411. Lisäksi hyvinvointikeskusten ja -asemien omat kiireettömät puhelinnumerot toimivat myös pandemian aikana.

– Puhelinvastaanotolla lääkärin tai hoitajan puhelu tulee sovittuna päivänä tuntemattomasta numerosta. Puhelinvastaanotolta lääkäri tai hoitaja voi sitten tarpeen vaatiessa kutsua käymään hyvinvointikeskusten vastaanotoilla, Lappalainen sanoo.

Lappalainen tähdentää, että pitkäaikaissairauksien hyvästä hoitotasapainosta on tärkeä huolehtia myös pandemian aikana.

– Jos pitkäaikaissairauden seurantakäynti lähenee, ole hoitajaan yhteydessä. Hoitaja arvioi voidaanko käyntisi korvata puhelinvastaanotolla tai siirtää, Lappalainen sanoo.