Kulttuurikannustinta etsitään taas tammikuussa

16.12.2019

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden kulttuurikannustimen hakuaika alkaa taas heti vuoden alussa. Kannustimella etsitään tuoreita ideoita, uudenlaisia toimintatapoja tai kohteita, jotka kaipaavat kehittämistä.

Taustalla on ajatus monipuolisten kulttuuriympäristöjen edistämisestä kaupungissa, pyrkimyksestä luomaan uudenlaista otetta kulttuuriin ja taiteeseen sekä entistä monipuolisempien kulttuurimahdollisuuksien tarjoamisesta.

Kulttuurikannustimen määritelmä on tarkoituksella löyhä. Yllätyksellisyys, kekseliäisyys ja innovatiivisuus tulisi olla ehdotusten keskiössä. Uuden luominen ja rohkea, kokeileva katsontatapa taiteeseen ja kulttuuriin ovat niin ikään kannustimen avainasioita. Myös mikkeliläisyys näkyy vahvasti, sillä avustuksen hakijoiden tulee olla mikkeliläisiä, minkä lisäksi idea täytyy toteuttaa Mikkelissä.

Kulttuurikannustin jalkauttaa kaupungin strategiaa käytännön tasolle, sillä ehdotettavan idean on tavalla tai toisella nojattava kaupungin strategiaan. Hakijana kannustimessa voivat olla niin yksittäiset henkilöt, vapaamuotoiset ryhmät kuin rekisteröidyt yhdistyksetkin. Kannustinta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella.

Kulttuurikannustimen saajan ja kannustimen suuruuden ratkaisee saapuneiden hakemusten perusteella hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta. Lautakunta voi myös halutessaan jättää Kulttuurikannustimen jakamatta.

Kulttuurikannustimen hakuaika alkaa 1.1.2020 jatkuu aina 31.1. asti. Kannustinta haetaan Mikkelin kaupungin sähköisen asioinnin kautta (klikkaa linkkiä). Linkki on toiminnassa 1.1.2020 alkaen.

Hakemuksesta tulee ilmetä seuraavat asiat:
– mikä idea?
– kenelle suunnattu?
– toteutustapa?
– milloin toteutettaisiin?
– kuka toteuttaa?
– kokonaiskustannusarvio?
– miten idea kytkeytyy strategiaan?
– tuoko idea jotakin pysyvää uutta elementtiä kaupungin kulttuuripalveluihin?