Laihalammella kielletään lintujen ruokinta – Kieltoa on syytä noudattaa muuallakin

22.05.2020

Artikkelin kuva

Mikkelin kaupunki on asentanut Laihalammen rantaan Lintujen ruokinta kielletty -kylttejä.

Lehmuskylässä sijaitseva Laihalampi on mataluuden ja runsaan vesikasvillisuuden johdosta kehittynyt monipuoliseksi lintujärveksi, jonka joutsenperhettä kaupunkilaiset käyvät ihastelemassa. Laihalammen joutsenia ja muita lintuja on myös ruokittu, mikä ei kuitenkaan ole lintujen kannalta kesäaikaan tarpeellista, eikä usean eri syyn takia suotavaa.

Rantaan ja rantaveteen heitettävä ruoka aiheuttaa roskaantumista ja saattaa houkutella paikalle haittaeläimiä, kuten rottia. Lämpimässä taudit leviävät ruokintapaikoilla herkästi. Yksipuolinen ja väärä ravinto voi aiheuttaa erityisesti poikasille parantumattomia ja lentämisen estäviä luuston kehitysvaurioita. Myös BirdLife suosittelee, että lintuja ei ruokita kesäisin. Lisäksi poikasia puolustaessaan joutsenet voivat olla aggressiivisia ja hyökätä ruokkijaa kohti. Näiden syiden takia kaupunki on päätynyt kieltämään lintujen ruokinnan Laihalammella ja suosittelee, että lintuja ei kesäaikaan ruokita muuallakaan. Vesilintujen talviajan ruokinta on keskitetty Saksalan rantaan ja sitä toteutetaan koordinoidusti.