Liikkujan viikkoa vietetään 16.–22.9. – Teemana kestävä ja taloudellinen liikkuminen

Kuvituskuva.

Liikkujan viikko keskittyy tänä vuonna korostamaan eri liikkumisvalintojen vaikutuksia omaan talouteen ja energiankäyttöön. 

Yhteiseurooppalainen viikko haastaa pohtimaan omia matkatottumuksia, erilaisia tapoja liikkua ja kestävän liikkumisen tuomia säästöjä. Tänä vuonna teemaviikolla paneudutaan erityisesti kestävän liikkumisen taloudellisiin hyötyihin, jotka koskettavat yksilön lisäksi yksityisiä ja julkisia toimijoita sekä koko yhteiskuntaa. Viikko päättyy Auton vapaapäivään 22. syyskuuta.

Liikkumisvalinnoilla voi vaikuttaa kustannuksiin ja energiankäyttöön

Arjen liikkumisvalinnoilla voi vaikuttaa omaan taloudelliseen tilanteeseen ja osallistua valtakunnallisiin energiansäästötalkoisiin. Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat paitsi edullisempia vaihtoehtoja kuin autoilu, myös ympäristöystävällisiä liikkumisvaihtoehtoja, joita suosimalla voi vähentää polttoaineiden kulutusta.

 – Suomessa liikutaan edelleen selvästi eniten henkilöautolla, myös muutaman kilometrin matkoja. Osan yksin omalla autolla tehdyistä matkoista pystyy etenkin kaupungeissa helposti korvaamaan kestävillä kulkumuodoilla, kun matkat suunnittelee ja ketjuttaa etukäteen, kehottaa erityisasiantuntija Michaela Sannholm Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.

Jos kuitenkin on tarpeen käyttää omaa autoa, on hyvä muistaa taloudellisen ajamisen perusteet.

– Kaasujalkaa keventämällä voi säästää pitkän pennin polttoainekuluissa. On myös hyvä muistaa, että yhdessä autossa matkustaa keskimäärin 1,5 ihmistä. Kun hyödynnämme kaikki istumapaikat, voidaan myös jakaa polttoainekulut. Lisäksi on hyvä muistaa tarkistaa muun muassa auton rengaspaineet sekä lämmityksen ja ilmastoinnin asetukset, sillä niillä molemmilla on vaikutusta polttoaineen kokonaiskulutukseen, Sannholm muistuttaa.

Kokeile kimppakyytejä ja muista matkaketjut

Kulkuneuvojen jakaminen on yksi keino vähentää yksin omalla autolla ajettujen matkojen aiheuttamia kustannuksia. Kimppakyydit toimivat mainiosti myös haja-asutusalueilla. Pitkien matkojen olosuhteissa esimerkiksi kauppamatkan jakaminen naapureiden kesken on järkevää.

Lisäksi kannattaa muistaa hyödyntää matkaketjuja, joissa yhdistellään erilaisia kulkumuotoja. Pienet etäisyydet taittuvat monesti kätevimmin jalan tai polkupyörällä, liityntäpysäköintiä hyödyntämällä voi oman autolla aloitettua matkaa jatkaa joukkoliikenteen kyydissä.

– Kävely on eri kulkumuotojen yhdistämisen ytimessä. Se on tapa, jota käytetään lähes kaikkien matkojen alku- ja loppupäässä, sekä kulkumuotoa vaihdettaessa. Arkikävely varsinkin lyhyillä matkoilla on halpa, helppo, ekologinen ja terveellinen liikkumistapa, kuljitpa sitten töihin, harrastuksiin tai kauppareissulle, Sannholm sanoo.

Vinkkilista: Kuusi keinoa taloudelliseen liikkumiseen

1. Suosi kävelyä ja pyöräilyä ensisijaisina kulkumuotoina aina kuin mahdollista. Pyörä on usein nopein menopeli alle viiden kilometrin matkoilla kaupungeissa.
2. Anna kuskin kuljettaa. Joukkoliikenteellä kulkeminen on yleensä energiatehokkaampaa ja usein edullisempaa kuin autoilu.
3. Vältä turhia startteja. Ajokilometrejä ja päästöjä voi vähentää helposti yhdistelemällä erillisiä automatkoja yhdeksi reissuksi.
4. Kaksin aina kauniimpi ja autoillessa halvempi. Kimppakyydit ovat hyvä keino vähentää polttoaineen kulutusta ja saada säästöjä.
5. Kevennä kaasujalkaa! Vähentämällä ajonopeuttasi voit säästää pitkän pennin polttoainekuluissa.
6. Säästä säätämällä. Autojen ilmastoinnin osuus on 4–10 prosenttia polttoaineen kokonaiskulutuksesta, ja säännöllinen rengaspaineiden seuranta voi säästää jopa 1,5 prosenttia polttoaineen kulutuksesta.

Lisätietoja: liikkujanviikko.fi