Linnaniemen keskiaika -tapahtumaa vietetään Ristiinassa lauantaina 19.6.

18.06.2021

Artikkelin kuva

Mikkelin seudun kesän monipuolisessa tapahtumatarjonnassa nähdään lauantaina 19.6. varsin poikkeuksellinen ja erilainen tapahtuma, kun Linnaniemi ry:n järjestämä Linnaniemen keskiaika vie osallistujat historiallisiin tunnelmiin. Tapahtumassa nähdään muun muassa hevosia, trubaduureja, jousiammuntaa sekä keskiaikamarkkinat.

Alueella on myös myynnissä teemaan sopivaa ruokaa. Keskiaikateeman mukaisesti pukeutuneet ja alle 18-vuotiaat kävijät osallistuvat ilmaiseksi, muille lipun hinta on 10 euroa. Lippuja saa ostettua vain portilta ja ainoastaan käteinen käy maksuvälineenä. Kävijöitä pyydetään varautumaan siihen, ettei kaikilla tapahtumapaikan myyjillä ole tarjota korttimaksumahdollisuutta.

Tapahtumanjärjestäjien mukaan parkkitilaa on alueella rajoitetusti. Jos haluaa nauttia pienestä reilun kilometrin kävelystä Ristiinan vanhan keskustan läpi, kannattaa auto jättää Uikkalan rannan parkkipaikalle. Lemmikit ovat tervetulleita mukaan tapahtuma-alueelle, mutta ne tulee pitää kytkettyinä. Tapahtumanjärjestäjä pyytää huomioimaan myös viikonlopun kovat helteet erityisesti lemmikkien kanssa.

Mikkelin kaupunki julkaisee juhannuksen jälkeen kattavan listan heinäkuun ajan tapahtumista ja menovinkeistä Mikkelin seudulla. Tarjonnasta löytyy monenlaisia vaihtoehtoja kaikenlaisille kesälomalaisille, niin paikallisille kuin matkailijoillekin.

Kuva: Havuja Photography