Maaherrankadun kokeilu jatkuu elokuun alussa

11.07.2019

Mikkelin ydinkeskustassa Maaherrankadulla on toteutettu kokeilu osana kevyenliikenteen ja keskustan kehittämistä. Kokeilun tavoitteena on lisätä kävelyä ja erityisesti sujuvaa pyöräilyä keskustan alueella sekä löytää Mikkeliin sopivia muotoja keskustan ja kaupunkikulttuurin kehittämiseksi.

Kokeilu avattiin kesäkatuprojektin suunnitelman mukaisesti perjantaina 28.6.2019.  Aikatauluhaasteista johtuen kaikkia kokeiluun suunniteltuja elementtejä ei kuitenkaan ehditty saada ajallaan. Kokeilun keskeneräinen ilme ja sen vaikutukset ovat aiheuttaneet kaupunkilaisissa ja yrittäjissä ihmetystä ja keskustelua.

Kaupunki huomioi palautteen ja keskeytti kokeilun 4.7.2019. Kokeilun tilattujen elementtien saapuminen on viivästynyt kaupungista riippumattomista syistä. Aikaisemmasta tiedosta poiketen Maaherrankadun kokeilu jatkuu vasta elokuun alussa.  

Kokeilu päättyy alkuperäisen suunnitelman mukaisesti elokuun lopussa. Kokeilusta kerätään palautetta monella eri tavoin. Kertyvä aineisto on osaltaan pohjana Mikkelin keskustan kehittämisen ja kaupunkikulttuurin kehittymisen suuntaa pohdittaessa.