Markkinointikampanja nuorille aikuisille käynnistyy

28.10.2020

Artikkelin kuva

Tänään keskiviikkona 28.10.2020 käynnistyy Mikkelin kaupungin, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n, Mikkelin seudun muuttajahanke Solmun sekä MikseiMikkelin Enter to Business -hankkeen yhteinen markkinointikampanja työvoiman ja yrittäjien saamiseksi Mikkeliin ja ympäristökuntiin. Työvoimaa Mikkeliin -kampanja on toteutettu yhteistyössä mikkeliläisen Mainostoimisto Groteskin kanssa.

Rekrytoinnit keskiössä

Kampanjan keskiössä ovat yritysten rekrytoinnit, joihin on voinut hakea markkinointitukea RekrySetelin muodossa Mikkelin kehitysyhtiö Mikseistä.  ”RekrySetelillä pyritään auttamaan yrityksiä sellaisissa rekrytoinneissa, joissa sopivaa osaajaa pyrkimyksistä huolimatta ei ole löytynyt omalta alueelta. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi rakennusalan suunnittelutehtävät ja metallialan osaajat”, MikseiMikkelin viestintäpäällikkö Jukka Kumpusalo kertoo. RekrySetelin haku avautui yrityksille parisen viikkoa sitten.

Kohderyhmänä nuoret aikuiset

Varsinaisten yritysten työpaikkailmoitusten lisäksi kampanjan tavoitteena on lisätä myös alueen houkuttelevuutta. Kampanjassa nostetaan esiin muun muassa alueen turvallisuutta, luontoa ja palveluita.

Kampanjan pääkohderyhmänä ovat nuoret aikuiset, jotka ovat jo päättäneet opintonsa ja ovat siirtyneet tai siirtymässä työmarkkinoille. Markkinointikanavat ja -sisällöt on mietitty erityisesti tätä kohderyhmää ajatellen”, kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen toteaa. ”Yksi uusista kanavistamme on TikTok, jossa olemme aloittaneet yhteistyön mikkeliläisen tanssitaitelija Johanna Seppäsen kanssa”, Hänninen jatkaa. Pääkohdealueet ovat Helsinki, Lahti, Jyväskylä ja Kuopio. Lisäksi kampanja näkyy myös paikallisesti Mikkelissä. ”Kampanjassa näkyy kaupungin brändityöstä tuttuja elementtejä, mutta myös täysin uusia juttuja on tulossa”, Hänninen vinkkaa. Kampanjalle on luotu omat nettisivut, jotka löytyvät osoitteesta www.ihanmikkelista.fi.

Myös seutu ja yrittäjyys esillä

Kaupungin ja kehitysyhtiön lisäksi kampanjaa ovat olleet ideoimassa ja rahoittamassa myös kaksi hanketta. Mikkelin seudun muuttajahanke Solmu tuo kampanjaan seudullisen ulottuvuuden. Eroakiireestä-palvelu toimii seudullisesti ja auttaa alueelle muuttoa harkitsevia monenlaisissa käytännön kysymyksissä. Enter to business-hankeen tavoitteena taas on nostaa esille niitä alueen yrityksiä, jotka etsivät jatkajaa. ”Nämä kaksi toimijaa täydentävät hienosti kokonaisuutta ja antavat alueesta kiinnostuneille lisää vaihtoehtoja. Joskus yrittäjyys voi ollakin palkkatyötä parempi vaihtoehto ja jonkun kohdalla oma koti voi löytyäkin Mikkelin sijaan ympäristökunnista”, avaa MikseiMikkelin Jukka Kumpusalo kampanjan toimijajoukkoa.