Matkalaukuittain taidetta Mikkelin torilla ja asemalla

Taidemaalauksia.

Nyt viedään taidetta sinne, missä ihmiset liikkuvat, tuumattiin Taideyhdistys Mikkelangeloissa ja pakattiin muutama matkalaukku täyteen tauluja. Laukut avataan ja taulut nostetaan esiin ensimmäisen kerran perjantaina 8.7. Mikkelin Hallitustorin esiintymislavalla.

Laukuista löytyy yhdistyksen jäsenten eri tekniikoilla tekemiä töitä huovutuksesta valokuviin, grafiikasta öljymaalauksiin. Mikkelangelot ovat varautuneet kertomaan tauluista, tekijöistä ja tekotavoista ja ottavat vastaan palautetta.

Viisi eri tapahtumaa sisältävän kiertueen idea on yllättää ihmisiä iloisesti ja viedä taidetta paikkoihin, joissa sitä harvemmin tulee vastaan.

– Haluamme näyttää, miten monilla tavoilla kuvataidetta voi harrastaa. Kun kuulee töistä ja niiden taustoista, itsellekin voi synttyä innostuksen kipinä, sanoo Mikkelangeloiden varapuheenjohtaja Heli Seppänen, joka on sihteeri Orvokki Tuukkasen kanssa varustanut laukut matkaan.

Torin tapahtumassa tehdään lisäksi kasvomaalauksia ja myydään taidekortteja. Jos katsoja mieltyy johonkin tauluun, hän voi ostaa sen mukaansa saman tien.

Matkalaukut avautuvat myös maanantaina 11.7. rautieaseman odotustiloissa sekä lauantaina 20.8. kello 12–14 Teatteriravintola Ilon edustalla kävelykadulla, missä voi tavata taiteilija Reijo Aallon työssään. Myöhemmin matkalaukkujen sisältöä pääsee tutkimaan Omatorilla sekä haukivuorelaisessa perhekodissa.

Taidetta matkalaukuissa on saanut Kulttuurin unelmavuoden Kulttuuritupsahdus-rahoitusta. Kaikki tapahtumat ovat osallistujille ilmaisia.

Taidetta matkalaukuissa Mikkelin torin esiintymislavalla perjantaina 8.7. kello 1014 sekä rautatieaseman odotustiloissa maanantaina 11.7. kello 13.3015.