Mikkeli nousee tapahtumakaupunkien kartalle uudella innolla

Ihmisiä konsertissa.

Mikkeli Events tuo esille uudella sivustollaan tapahtumien tekijät, tapahtumapaikat ja kokoustilat.

Mikkelissä toteutettavassa Mikkeli Events -hankkeessa on tehty työtä hieman yli puolen vuoden ajan yhdessä tapahtuma-alan yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa. Työn tavoitteena on ollut saattaa koronan keskellä taistelevat tapahtuma-alan toimijat yhteen tekemään yhteistyötä ja saada Mikkelin näkyvyys tapahtumakaupunkina kuntoon.

Yhteistyö, markkinoinnin toteuttaminen ja uusien tapahtumien hakeminen kaupunkiin on jatkuvaa ja tulevaisuudessa Mikkeliä esitellään tapahtumatoimijoille uuden tapahtumaverkkosivun avulla. Vasta julkaistu sivusto on osoitteessa tapahtumat.mikkeli.fi.

Etelä-Savon keskuskaupungissa on vuosien saatossa järjestetty useita suurtapahtumia. Ensi kesänä Kalevankankaan tapahtumakeskuksen alueella nähdään Farmari 2022 -tapahtuma, joka on eräs Suomen suurimmista kesätapahtumista. 

– Mikkelissä on paljon osaajia ja osaamisen esilletuomisen kautta kaupunkiin on mahdollisuus hankkia merkittäviä taiteen, tieteen, musiikin, urheilun ja politiikan tapahtumia, kommentoi Mikkeli Events -hankkeen projektipäällikkö Olli Marjalaakso.

Uusi sivusto on lähtölaukaus tapahtumakaupungin näkyvään markkinointiin. Osana markkinointityötä julkaistaan myös Mikkelin uusi sähköinen tapahtumakalenteri myöhemmin keväällä. Onnistunut markkinointi ja viestintä edellyttää yrittäjien, järjestötoimijoiden, kaupungin ja MikseiMikkelin saumatonta yhteistyötä. Mikkeli Events kannustaakin kaikkia toimijoita olemaan rohkeasti yhteydessä, jotta tapahtumiin liittyvä palveluiden koko kirjo saadaan uudelle sivustolle näkyviin.

– Haluamme, että mahdollisimman moni seudullamme toimiva tapahtumien tekijä sekä tapahtumatalo ja kokoustila tulee sivustollemme näkyviin. Tehdään yhdessä Mikkelistä parempi tapahtumakaupunki, kannustaa Mikkeli Events -hankkeen tapahtumakoordinaattori Marle Kirvesniemi.

Mikkeli Events -hanketta rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta. Hankkeen rahoituksen on MikseiMikkelille myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto.

Kuva: Eino Nurmisto