Mikkeli on liittymässä pyöräilykuntien verkostoon – Asiasta päättää kaupunginhallitus maanantaina

Polkupyöriä telineissä torin laidalla.

Mikkelin kaupunki on liittymässä pyöräilykuntien verkostoon. Asiaa käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 26.10.

Vuonna 1997 perustettu verkosto haluaa auttaa kuntia saavuttamaan laadukkaat ja turvalliset pyöräilyolosuhteet ja vahvistaa pyöräilyn edistäjien ja pyöräilijöiden yhteisöä. Pyöräilykuntien verkostoon kuuluu 117 kuntaa ja muita yhteisöjä. Verkosto tarjoaa kunnalle muun muassa tietoa ja esimerkkejä parhaista toimintamalleista, valtakunnalliset ja kansainväliset verkostot, hyvät yhteydet ja vaikuttamiskanavat ministeriöihin, virastoihin ja muihin valtion toimijoihin, tukea pyörämatkailun ja sen reittien kehittämiseen ja mahdollisuuden osallistua kehittämishankkeisiin ja pilotteihin.

Pyöräilyverkoston jäsenmaksu määräytyy kunnan asukasmäärän mukaisesti ja Mikkelin kaupungin vuoden 2021 jäsenmaksu olisi 1700 euroa.

Pyöräilykuntien verkostoon liittymistä on edistänyt Mikkelin kävelyn ja pyöräilyn edistämisryhmä, esitys on aiemmin saanut hyväksynnän hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnassa 14.10.2020. Aiemmin verkostoon liittymistä Mikkelissä on ehdotettu vuonna 2013 vihreiden valtuustoaloitteen toimesta. Ehdotusta ei hyväksytty kaupunginvaltuustossa.

Linkki: Asia kaupunginhallituksen esityslistalla